TIEDE Ilmastohaasten jäljillä
Kolme yleistä virhepäätelmää. Yksi tosiasia. Aika toimia. Sain ajatuksia historiasta, evoluutiosta ja etiikasta, ja huomasin, että ne kaikki on ymmärrettävä oikein, jotta voisimme oikeasti toimia ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi. Samalla meidän on ymmärrettävä ihmisluontoa.
Virhepäätelmä 1:
Sivilisaatiomme on pysyvä.
Historiassa on ollut suuria sivilisaatioita, jotka ovat kestäneet paljon kauemmin kuin meidän nykyinen sivilisaatiomme ja ne ovat tuhoutuneet (moderni aika alkoi noin renesanssista). On ollut luonnonmullistuksia, sotia ja tautiepidemioita. Esimerkiksi Assyrialaisten sivilisaatio 600 eKr kesti 5-6 kertaa kauemmin kuin omamme. Intian edustalta meren pohjasta taas on löytynyt muinainen sivilisaatio, jonka tuhosi todennäköisesti megatsunami.
Näin ollen emme voi olettaa, että oma sivilisaatiomme säilyisi ikuisesti tai että omilla toimillamme ei voisi olla vaikutusta sen säilymiseen.
(Lähteet/ajatusten herättäjät: Dan Carling, Hardcore history: Judgement at Nineveh http://cdn4.libsyn.com/dancarl…32418d90fd Risto Isokallio: Saraswatin hiekkaa)
Virhepäätelmä 2:
Evoluutio on progressiivista
Ihminen ei evoluution kulussa koko ajan vain automaattisesti viisastu. Darwin osoitti, että evoluutio kulkee sattuman ohjaamana. Arvotettu luonnontieteilijä, paleontologi Björn Kurtén kuvaa tapahtumaketjuja luonnon näpertelyksi.
Ihminen ei eläimenä edisty, jos emme aktiivisesti tee sen eteen töitä. Tällä tarkoitan kulttuurillista edistymistä, jossa hyödyllinen ja hyvä tieto siirtyy sukupolvelta toiselle (lamarkismi).
Näin ollen on selvää, että ihminen ei kehity automaattisesti älykkäämmäksi, niin että tämän päivän ongelmat ratkeaisivat tulevaisuudessa kuin itsestään.
(Lähde/innoittaja: Björn Kurten: Viattomat tappajat, Tammi 1987.)
Virhepäätelmä 3:
Arvot ovat tosiasioita.
Arvot on erotettava tosiasioista, vaati viime vuosisadan suuri filosofi Bertrand Russel. Emme voi hyökätä tosiasioita vastaan arvoväittämillä. Emme voi esimerkiksi sanoa, että ilmastonmuutos on yhtä huu haata, koska siitä vauhkotaan niin paljon, että se uhkaa kaventaa etuoikeuksiamme.
Tiede tutkii tosiasioita. Jos näyttö jostakin asiasta on riittävän pitävä ja sitä ei pystytä tieteellisesti kumoamaan, se on fakta. Eri asia on, miten kuhunkin faktaan haluaa suhtautua. Jo Platonkin kiteytti tämän: “Totuus on hyvin perusteltu tosi uskomus”.
Näin ollen tässä vaiheessa on ajanhukkaa väitellä siitä, onko esimerkiksi ilmastonmuutos tosiasia vai ei. Sen sijaan voimme väitellä tämän monisyisen ilmiön eri osa-alueista, keinoista hillitä prosessia, riskeistä, jo saavutetuista eduista jne.
Tähän liittyy myös toinen tunnettu filosofinen ajatus: G. E. Mooren Naturalistinen virhepäätelmä: moraalista hyvää ei voi palauttaa maailmassa empiirisesti mitattavissa olevaan ominaisuuteen. Siitä mikä on, emme voi sanoa, että niin tulisi olla.
Tosiasia:
Meitä uhkaa elinolojen radikaali kurjistuminen
Mikäli ilmastonmuutosta ei saada hillittyä, eläinkunta (myös ihmiskunta) supistuu seuraavan sadan vuoden aikana radikaalisti ja sukupuutto uhkaa monia lajeja.
(Lähde esim: MIT Integrated Global Systems Model, a detailed computer simulation of global economic activity and climate processes: “The most comprehensive modeling yet carried out on the likelihood of how much hotter the Earth’s climate will get in this century shows that without rapid and massive action, the problem will be about twice as severe as previously estimated six years ago.” http://web.mit.edu/newsoffice/…-0519.html) “In fact, the AR4 estimates that 20-30% of species assessed would be at risk of extinction if climate change leads to global average temperature rises greater that 1.5 -2.5oC5.” The fourth assessment report (AR4) of the Intergovernmental Panel on Climate Change (IPCC). www.cbd.int/climate/
JOHTOPÄÄTÖS:
Meidän on tehtävä töitä lajimme säilymiseksi.
Keinojen käyttöönotossa on toki huomioitava inhimillisiä ja oikeudenmukaisuustekijöitä, mahdollisuudet säilyttää edellytykset hyvinvointiin jne. Valitettavasti kaikkien lajikumppaniemme elinolosuhteiden säilyttäminen on mahdotonta. (Tämä ei poissulje eläinsuojelun tärkeyttä.)
xxx
Miksi tavoite on niin haasteellinen?
Meillä kun on jo ongelman ratkaisusuun tarpeellista teknologiaa, osaamista ja periaatteellista tahtoa. Kyse ei ole myöskään rahasta vaan sen kohdentamisesta. On sanottu, että Reaganin aikainen Tähtiensodan budjetti olisi jo tämänkin ongelman ratkaissut. Maailmanpankin ekonomisti Sir Nicholas Stern puhui 2006, että hillitsemistoimet tulisivat – silloin aloitettuna – maksamaan vain 1,5 % maailman bkt:stä. Missä vika hidasteluun? Varmasti mm. köyhät-rikkaat maat -asetelmassa, markkinamekanismeissa, ongelman kaukaisuudessa jne. mutta myös jotenkin ihmisluonnossa.
Suuri osa ihmisistä on välinpitämätön asian edessä. He keskittyvät arkeen, eivätkö toisaalta edes usko vaikutusmahdollisuuksiinsa. Jotkut kieltävät koko ongelman peläten, että siihen reagointi jotenkin kaventaisi heidän mahdollisuuksian toimia tietyillä tavoilla. Toisaalta moni kohtuullistaa jonkinverran, mikä ei välttämättä riitä. Tässä on mielestäni yksi ongelman ydin.
Vallanpitäjien tulisi kuunnella ilmasto- ja muiden ongelmaan liittyvien alojen tieteilijöitä herkällä korvalla ja viestittää selkeästi, mikä on riittävää ja millä keinoin tavoitteeseen päästään.
Rationaalinen ihminen haluaa säilyttää elämänsä puitteet ja pitäytyä tutussa ja turvallisessa. Muutos vaatii energiaa, rahaa ja rohkeutta.
On myös rationaalista pienentää omaa hiilijalanjälkeään niin, että yrittää optimoida niin, etteivät resurssit hyvinvointiin ja materiaaliset edellytykset onnellisuuteen vähene enempää kuin tarpeellista.
Sokrateen mukaan ihminen valitsee pahan, koska ei omaa riittävästi oikeaa tietoa. Ei sen takia, että olisi laiska, egoisti tai ei esimerkiksi omaisi tahdon lujuutta. Luulen, että valitsemme välillä huonosti myös noiden muiden syiden takia, mutta ilmastonmuutosta hillitsevien toimien kohdalla meillä ei ole tietoa siitä, minkälainen toiminta olisi välttämätöntä tai todella tarpeellista.
Ihmisluonto on yleisesti ottaen toiveikas. Rakennamme elämäämme toiveikkaina tulevaisuuden suhteen. Unelmoimme. Uskomme, että jatkossakin kaikki on mahdollista. (Pahasti elämän kolhimat tosin saattavat menettää tämän toivon, uskon huomiseen.)
Uskon, että ihmisluonto on sellainen, että lähes kaikki haluaisivat jättää planeettamme hyvässä kunnossa tuleville sukupolville. Mutta mitä meidän on sen eteen tehtävä, mistä meidän on luovuttava ja mitkä asiat meidän on tehtävä toisin - näissä asioissa kaipaamme parempaa ohjausta, enemmän realistisia valintamahdollisuuksia ja valitsemisen helppoutta.
Se, mitä voimme helposti tehdä, on osoittaa mielipiteemme asiassa poliitikoille ja yrityksille: äänestämällä, lähettämällä poliitikoille viestejä ja äänestämällä jaloillamme (kulutustilanteissa).
xxx
Helsingin juhlaviikkojen Planeetat soivat -konsertin väliajalla Esko Valtaoja puhui Sir Frederick Hoylen kirjasta Musta pilvi. Hoyle mietti, mikä olisi ihmiskunnan paras saavutus. Mikä olisi sellaista, josta voisimme ylpeinä kertoa avaruuden muille älyllisille olennoille? Hänestä se oli Beethovenin viimeinen jousikonsertto.
Olisipa hienoa, jos voisimme esitellä planeetan, joka voisi hyvin, jossa tiede, taide ja kulttuurit kukoistaisivat, kaikki sulassa sovussa toisiaan ymmärtäen ja kunnioittaen.
Ihmisluonnossa on kuitenkin jotakin sellaista, että tuskimpa noin koskaan tapahtuu. Jos emme sitten keinoälyn kautta kehity jotenkin myös moraalisesti. Toivottavasti pystymme säilyttämään planeetan tuleville sukupolville edes kohtuullisessa kunnossa.
Hyvä kirjoitus, mutta se on Bertrand Russel…
ET: Kiitos!
Väittäisin, että vihreät ovat merkittäviä osasyyllisiä läntisen maailman sivilisaation tuhoon.
Ai miksi?
Koska, kuten kommunistisilla serkuillaan, näiden jokainen toimenpide pelaa läntistä maailmaa ja ihmistä vastaan, pyrkii määrätietoisesti ajamaan nämä alas, samaan aikaan nostavat läntisen maailman ulkopuolisia ”sivilisaatioita” jalustalle, ei motkota näiden hiili- tai metaanipäästöistä, naisten ongelmista jne.
Mm. vihreiden todellisesta luonteesta ja tarkoituksesta kertoo entinen KGBn psykologisen sodankäynnin agentti Yuri Bezmenov:
http://www.youtube.com/watch?v=JN0By0xbst8
En ole perehtynyt tarpeeksi ilmastonmuutkosen syihin voidakseni sanoa hiilidioksidipäästöjen vaikutuksesta juuta tai jaata, mutta siitä olen varma, että minkä tahansa muutoksen toteuttaminen Suomessa ei vaikuta koko maapallon mittakaavassa suuntaan eikä toiseen. Siksi en jaksa esimerkiksi tuolle mainostetulle marssille lähteä. Viestin vieminen suomalaisille poliitikoille on lähinnä ajanhukkaa. Niin kauan kun esimerkiksi Kiina, Intia, Yhdysvallat yms. maat jatkavat nykyisellä linjallaan, Suomi saa vaikka kymmenkertaistaa hiilidioksidipäästönsä, ja ainoa seuraus on Vihreille muutama lisäpaikka eduskuntaan.
Marssin nettisivulla on muuten aivan erinomaisen osuva nimi: ihmistulva. Vaikka nimi ei siihen viittaakaan, niin se, nimittäin liikakansoitus, on itseasiassa sanatarkasti maapallomme suurin ongelma. Jos Aasian ja Afrikan väestönkasvua ei saada kuriin, niin maapallomme tuhoutuu väistämättä tupruteltiinpa hiilidioksidia ilmakehään tai ei (tai olipa hiilidioksidi vaarallista ympäristölle tai ei).
Ilmastonmuutoksen osalta Suomen toimilla ei ole yksinkertaisesti mitään väliä. Vihreää pälinää ja ilmastoaneiden makselua, lähinnä Vihreitä tukevien järjestöjen pussiin, bonuksena saat halutessasi moraalista ylemmyyttä jonka suojista painostaa muita ”pelastamaan planeettaa” tai muuta yhtä naurettavaa.
Sivumennen, Humen giljotiinina on tunnettu ajatus että siitä kuinka asiat ovat, ei tule esittää arveluja kuinka niiden pitäisi olla.
Noin sivumennen. Ennen pelastusta harmageddonilta lupasivat lähinnä Kristillinen Liitto (nyk. Kristillisdemokraatit) ja aneen kun maksoi puolueen kassaan niin oli hetken ainakin sielu vahvalla pohjalla.
Nykyään KD ei enää kadotuksella uhkaile, mutta Vihreät sen sijaan tarjoavat hiilidioksidista koostettua harmageddonia, jossa ilmastouskovaiset erottavat ”ilmastoveroilla” kadotukseen joutuvat kerettiläiset ainakin rahoistaan.
Toistaiseksi näkyy kummallekin fanaattiselle uskolle rakentuneet liikkeet pärjänneen ainakin kohtalaisesti. Saapa nähdä mitä tuleman pitää…
Ripaus R E A L I S M I A olisi paikallaan ilmasto-asioista puhuttaessa:
1. EU:n ohjelmalla (ilmastotalkoot 20-20-20) maapallon päästöt vähenisivät (arviolta) 2.8 prosenttia.
2. Suomen osuus EU:n kokonaispäästöistä on vaivaiset 0.3 prosenttia.
3. Jos onnistuisimme MALLIOPPILAANA pudottamaan omat päästömme tavoitetasolle vuoteen 2020 mennessä (ja JOS hiilidioksidi ylipäätänsä lämmittää ilmastoa kuten IPCC väittää), maapallon keskimääräinen ilmaston lämpötila alenisi 0.001 celsius astetta!
Koska Suomen asukasluku on alle yksi (1) promille (eli 0.1 prosenttia) maapallon väestöstä, hiilijalanjälkemme Maan pinnalla (ja ilmastossa) on tietysti häviävän pieni. Ei ”maailmaa sillä pelasteta, että täällä marssitaan ja kansalaisia syyllistetään.
ILMASTOHYSTERIA on aikamme ilmiö.
TÄLLÄ HETKELLÄ EMME TIEDÄ:
1. Onko Kiinan hiilidioksidipäästöt v. 2030 yhtä suuret kuin koko maailman päästöt tänä päivänä. Kiinassa kytketään sähköverkkoon joka viikko kaksi uutta hiilivoimalaa!
2. Miten vaikuttaa Intian kasvava autojen valmistus, myynti ja käyttö. Viime vuonna valmistui puolitoista miljoonaa, tavoite on kolme miljoonaa vuodessa!
3. Miten vaikuttaa Etelä-Afrikan tuottavuuden lisäämiseen ja elintason nostamiseen tähtäävä energiastrategia (hiiltä on omasta takaa, onneksi myös uraania ydinvoiman lisäämiseen).
4. Miten vaikuttaa kaikkien kehitysmaiden yhteiset energian ja hyvinvoinnin lisäämiseen tähtäävät toimet.
5. Emme vielä tiedä Yhdysvaltojen ja Venäjän roolia ”globaaleissa ilmastotalkoissa”.
6. Toteutuuko arvioitu skenaario siitä, että koko maailman päästöt ovat 50% nykyistä suurempia vuonna 2030.
7. Emme tiedä, jatkuuko tällä vuosikymmenellä todettu lämpenemisen pysähtyminen tai keskeytyminen.
8. Emme tiedä, tapahtuuko jopa viilenemistä.
9. Emme tiedä, kuinka suuri osuus hiilidioksidilla on viime vuosisadan maailmanlaajuiseen keskimääräiseen lämpenemiseen (emme, vaikka IPCC niin yrittää todistella ja ilmastouskovaiset pyrkivät vähättelemään ja halventamaan toisinajattelevia tiedemiehiä).
10. Emme tiedä, kuinka suuri osuus ilmaston muutoksiin on luonnollisilla tekijöillä. Tiedämme toki, että auringon aktiviteetilla on suuri vaikutus ja erityisesti se näkyy meri-ilmakehä dynamiikan korrelaatiossa ilmastonmuutoksen kanssa (viime vuosisadan lämpeneminen). Korrelaatio ns. luonnollisten kiertojen (El Nino ja Tyynen valtameren PDO) tapauksissa on todettu aivan uusissa tutkimuksissa. Ihmisen toiminta näkyy, paitsi hiilidioksidipitoisuuden lisäyksenä ilmakehässä, myös muina ilmakehän koostumuksen muutoksina. Näistä oleellisin on aerosolien (rikkipitoisten kuten sulfaatti) väheneminen puhtaamman tekniikan kehittymisen myötä. Tällä arvioidaan olevan suuri vaikutus suurimpaan lämpenemiskauteen (1976-noin 2000). Myös noki (black carbon) on pohjoisella pallonpuoliskolla vaikuttanut lämpenemiseen. CO2 ei siis ole yksin ”syyllinen”.
Suomi hyötyisi (mahdollisesta) ilmastonmuutoksesta:
http://www.uusisuomi.fi/ympari…hden-tilaa
Suomenlahden parantuneen tilan lisäksi, maatalouden kasvukausi pitenee ja uusien lajikkeiden viljely mahdollistuu, metsien kasvu kiihtyy (hiilidioksidinielut) parantaen (nyt maasta osittain pois siirtyvän) metsäteollisuuden kilpailukykyä, lämmitysenergian tarve vähenee (päästöt vähenevät!) ja mahdollisesti lisääntyvät rankkasateet tarjoavat mahdollisuuden vesivoiman lisäämiselle (ja tämä edelleen vähentäisi päästöjä). Kun vielä siirrytään sähköautoihin ja (sähköntarpeen turvaamiseksi) annetaan lupa kaikille kolmelle uudelle ydinvoimalalle, olemme ”vähenevien päästöjen ja puhtaan energian mallimaa”!! Ja ilman mitään pakkotoimenpiteitä tai ilmastolle ja maamme työllisyydelle haitallista päästökauppaa.
Tämä jatkuvasti esille tuleva asenne, ettei suomalaisten teoilla ole merkitystä jaksaa hämmästyttää. Ette kai ole miettineet sitä, että mitä tapahtuu jos kaikki ympäri maailmaa päätyvät samaan tulokseen? ”Ei ole meidän huolemme, nuo muut saavat ratkaista tämän.”
Miksi muuten luulette, että maailman köyhillä olisi paremmat mahdollisuudet tinkiä energiankulutuksestaan kuin meillä rikkailla läinsimaisilla ihmisillä? Ette ilmeisesti ole myöskään kuulleet, että ilmastokriisiä yritetään ratkaista maailmanlaajuisesti, ei pelkästään suomalaisten teoilla?
Mitä tästä vääntämään, kun totuus on Elsen bloggauksessa.
”Historiassa on ollut suuria sivilisaatioita, jotka ovat kestäneet paljon kauemmin kuin meidän nykyinen sivilisaatiomme ja ne ovat tuhoutuneet (moderni aika alkoi noin renesanssista). On ollut luonnonmullistuksia, sotia ja tautiepidemioita. Esimerkiksi Assyrialaisten sivilisaatio 600 eKr kesti 5-6 kertaa kauemmin kuin omamme. Intian edustalta meren pohjasta taas on löytynyt muinainen sivilisaatio, jonka tuhosi todennäköisesti megatsunami.
Näin ollen emme voi olettaa, että oma sivilisaatiomme säilyisi ikuisesti tai että omilla toimillamme ei voisi olla vaikutusta sen säilymiseen.”
Ehkä pitäisi vain keskittyä olennaiseen.
ELÄMME JO VALLANKUMOUKSELLISESSA TILANTEESSA
www.markusreed.julkaisee.fi ”Räsäsen seinälehti”
Suomen punaisin Päätoimittaja Markus ”Red” Räsänen kommentoi:
KAPITALISMIN ELÄMÄNLANKA MURTUU, MURTUU, KATKEAA
Suosittelen lukemaan sivuiltani: Loppuraportti, jatkoraportit, Ilmastonmuutosartikkelit ja Operaatio ihminen.
Tämä viimeinen tarjoaa sen ainoan vaihtoehdon.
Markus. Juttusi ovat raskaampaa luettavaa kuin Mein Kampf, joka on jo tosi raskas.
Marko Kivelä: ”Tämä jatkuvasti esille tuleva asenne, ettei suomalaisten teoilla ole merkitystä jaksaa hämmästyttää. Ette kai ole miettineet sitä, että mitä tapahtuu jos kaikki ympäri maailmaa päätyvät samaan tulokseen? ”Ei ole meidän huolemme, nuo muut saavat ratkaista tämän.”
Mitä hämmästyttävää siinä sinusta on, että suomalaisten tekemisillä ei todellakaan ole tässä asiassa mitään merkitystä? Vai ajattelitko että pikkuisen yli viiden miljoonan ihmisen päästöt ovat megalomaanisia ilmastovaikutuksiltaan, ottaen huomioon että jo tällä hetkellä käytämme EU-maista eniten uusiutuvaa energiaa (29 %)?
Olisiko siinä perustetta, että muut voisivat tavoitella edes lähelle tuota tasoa, jolloin meidän olisi mahdollista sitten osallistua talkoisiin? Katsos edelläkävijällä on oltava tiettyjä etuisuuksia, elleivät ne ole suoraan taloudellisia, niin turha on ihmisiä täällä veroilla kurmoottaa jostain ”moraalisesta” ylivertaisuuden saavuttamisesta.
Jätetään se ihan suosiolla ruotsalaisille, tosin nekin ovat siitä vähitellen luopumassa.
#10
Et siis lainkaan ymmärtänyt mistä kirjoitin.
Rautalankaa peliin….
Meillä on yhdessä luotu ongelma. Sen ratkaisemiseksi tarvitaan yhteistyötä. Yhteistyötä ei ole se, että yksi toisensa jälkeen eri tahot ilmoittavat, että heidän osuutensa ongelmaan on niin pieni, että heidän tekemisillään ei ole merkitystä. Siispä heidän ei tarvitse osallistua yhteistyöhön. Jos kaikki, tai edes enemmistö suhtautuisi asioihin tuolla tavoin, ei mitään laajempaa ongelmaa voitaisi ratkaista. Tuollaista asennetta kutsun äärimmäiseksi välinpitämättömyydeksi ja vastuuttomuudeksi.
Lisäksi huomauttaisin, että energian järkevässä käytössä ja sen puhtaassa tuotannossa Suomi on vielä suhteellisen kaukana siitä hellimästäsi edelläkävijän paikasta.
Pitkän alkulöpinän jälkeen päästään taas Vihreitten ilmastonmuutoslöpinää. Virhepäätös, sanon mä. Moderni aika alkoi teollistumisesta, josta alkoi myös kaikkien aikoijen suurin ympäristöongelma: pallon täyttyiminen ihmisistä. Sitä voi ihmetellä, vaikka tosta: http://fi.wikipedia.org/wiki/T…_curve.svg ja on arviotu YK-raportissa sen kasvavan 9,2 miljardiin vuoteen 2050. Revi siitä.
Ja johtopäätökseksi kirjoituksestasi seuraa väistämättä kapitalismi, joten oletko ollut johdonmukainen päättelyssäsi, kun et tuo sitä esiin. En päästäisi sinua tästä kokeesta vielä läpi, ilman uusintaa….
Vihreät ovat naiveja, saatanan naiveja luopioita, joille ahneus on yksi tunnusomainen merkki, kuten hallituskipeydestä näemme. Selityksin sekoitettu ahneutta, surkea drinkki sateenvarjon alla.
Jos haluamme muutosta, tulee meidän haluta sitä niille raameille, joiden varassa koko kuvatus killuu. Ja mikähän se on?
Kaikki marssimaan kapitalismia ja väärää elämäntapaa vastaan. Marssin voi aloitta jo lähijunassa ja bussissa, joissa nukkuvat työläiset menevät vääntämään lisää roskaa kapitalismin alttarille, myös nämä vihreät työläiset.
Virhepäätelmä 4: Ilmasto on stabiili
Tosiasia: se ei koskaan ole sitä ollut. 1900-luvulla se lievästi lämpeni, tämän vuosituhannen aikana trendi on ollut päinvastainen. Parhaillaan jatkuva erittäin syvä aurinkominimi ennakoi tämän kehityksen jatkuvan. Maailman pohjoisimmalle kansalle tämä on erityisen ikävä uutinen.
Olipas erikoinen tulkinta sivilisaatioiden historiasta.
Minne ovat hirvikärpäset kadonneet? Tämä kiusallinen eliö on ollut luonnossaliikkujan vaivana viimeiset 3vuosikymmentä. Syy tämän ötökän valtavaan runsastumiseen on tietysti hirvipopulaation kasvussa.
Kuluva suvena niitä ei ole ilmaantunut, ainakaan meidän kulmille lainkaan. Mikäli tähän on syynä ilmastomuutos, niin sekin kelpaa. Selitys voi olla kuitenkin aivan toinen. Luonnon omat mekanismit ovat toimineet ja palauttaneet tasapainon.
Todellinen ongelma kulttuurillemme ja ihmislajille, olemme me itse. Populaatiomme kasvu on ylittänyt ympäristön kestokyvyn. Tasapaino palautuu ennenpitkää- oletettavasti nopeammin kuin oletammekaan. Ensimmäisenä on tulilinjalla on koko urbaaninen elämäntapa. Kaikki maapallon suuremmat asutustiivistymät, joita ei voi kutsua muuta kuin syöpesäkkeiksi maa-emon elomistössä, häviävät koska ne eivät saa enää riittävästi elinvoimaa kantajastaan. Tapahtuu sama kuin yksilön sairastumisessa. Elimistö reagoi vihamieliseen tunkeutujaan ja tuhoaa taudinaiheuttajan. Elimistö puhdistuu ja tervehtyy ja voi tämän jälkeen jatkaa olemassa-oloaan- tosin hieman hoikistuneena- mm.ilman cityvihreitä.
Myöhäistä rypistää. Piti jatkaman Valitettavasti, mutta onko se valitettavaa?
Vastinetta 5:lle
1) EU tuottaa noin 15% maailman päästöistä. Joten ei EU koko hommaa ratkaise. Mutta jonkun on oltava ensimmäinen. Jos ei ole ensimmäistä, ei ole seuraajiakaan. Yksinkertaista, vai kuinka?
3) Taas sitä että ei Suomi mitään vaikuta … no niin, jossain edellä oli jo filosofiaa yhteistyöstä. Aiot siis kieltäytyä kaikista muun maailman sopimuksista?
Emme tiedä:
1) Tuskinpa. Tästä pitää maailman energiavarojen rajallisuus huolen.
2) Kova on huolesi köyhistä intialaisista. Kun samalla tuotat itse ehkä 10x päästöjä mitä keskimääräinen intialainen. Millaisella katumaasturilla ajelet? Köyhille maille on sopimuksissa sallittu jopa nostaa päästöjä oikeudenmukaisuuden nimissä. Tämä ei vaikuta kovasti sillä rikkaat maat kuitenkin tuottavat valtaosan päästöistä.
4) Ks kohta 2
6) Tuskinpa. Ks kohta 1.
7) Emme ”tiedä”. Mutta 100 vuotta kestänyt lämpenemistrendi on ollut ja siinä on noin 10v kestävä heilahtelu ollut koko ajan, ja nyt tällä vuosikymmenellä olemme eläneet ko heilahduksen alenevaa vaihetta. Lisäksi noin 1940-60 oli tasannevaihe. Eli lähivuosina taas… seurataanpa lämpömittareita.
8) Ks kohta 7
9) Emme ”tiedä 100%sti”. Mutta ilmastomallit vahvasti viittaavat merkittävään vaikutukseen.
10) Elääkö Suomi jossain umpiossa? Jos täällä kasvukausi vähän piteeneekin, mutta tulee uusia kasvitauteja ja tuholaisia. Lisäksi seurausvaikutukset muualta olisivat negatiivisia. Tämä Suomen ”hyötyminen” on mielestäni suurimpia bluffeja koko hommassa.
Mutta plussa siitä että kannatat sähköautoja.
Olet näköjään ihmishirviö. Valmis murhaamaan villieläimet jotta kehitysmaalaiset saisivat lisääntyä vielä enemmän ja levittäytyä kaikkialle monikluttuurin nimissä. Olet samanlainen joukkotuhoaja kuin vihreät yleensäkin. Historia tulee tuomitsemaan kaltaisesi alimpaan helvettiin. Et näköjään ole valmis tarpeellisiin toimiin yhteisen tulevaisuuden ja maapallon edun vuoksi eli siis tappamaan 4/5 maailman väestöstä lähinnä kehitysmaista ja liian tiheästi asutuilta alueilta jotka hengittävät esim Suomessa tuotettua happea. Näin esim englannissa. Päinvastoin politiikkanne on entisestään pahentaa tuhoa monikluttuurin ja maahanmuuton kautta. Historia tulee tuomitsemaan teidät maapallon tuhoajina. Mitään kasvihuoneilmiötä ei ole vaan kyse on siitä että te hakkaatte ja tuhoatte metsät kehitysavullanne ja muulla toiminnallanne jonka seurauksena ilmasto ja kaikki muukin mullistuu ei siinä hiilidioksidipäästöillä ole merkitystä.
”Mikäli ilmastonmuutosta ei saada hillittyä, eläinkunta (myös ihmiskunta) supistuu radikaalisti.”
Ja toisinpäin.
”Mikäli eläinkuntaa (lähinnä ihmiskuntaa ja ihmisten määrää + karjaa) ei saada supistettua radikaalisti, ilmastonmuutos lisääntyy hillittömästi.
Miettikää sitä.
Kymmenentuhatta vuotta sitten täällä oli kolme kilometriä mannerjäätä. Ilmasto lämmennyt merkittävästi sitten sen jälkeen. Mutta kenen hiilidioksidipäästöt aiheuttivat jääkauden loppumisen? Taitaa sittenkin olla se ihmisen osuus merkityksetön.
Ihmiskunnassa määrä on korvannut laadun. Luonto hoitaa tämän epäsuhteen varmasti jossain vaiheessa, kun määrä on ylittänyt maapallon kestokyvyn. Siinä eivät silloin auta mitkään kehitysapuprosentit.Ne ovat pelkkä näpertelyä kun mahtava luonto tekee korjausliikkeen. Maailman väkiluku oli 1950 2,3 mrd ja nyt se on jo noin 7 mrd. Tässä se ongelma on ja sen hoitamiseksi eivät näpertelyt riitä.
Asiaa sivuten - tuoreimmassa Sciencessa julkaistiin tulokset simulaatioista, joissa pystyttiin ensimmäistä kertaa simuloimaan sekä ilmakehän että valtamerien vaikutusta samanaikaisesti (”Amplifying the Pacific Climate System Response to a Small 11-Year Solar Cycle Forcing”). Tulokset tietysti poikkeisivat IPCCn virallisesta totuudesta eli auringon tehon vaihtelulla onkin suuri merkitys ilmakehän lämpenemiseen, koska ilmakehän ja valtamerien yhteistyö voimistaa näiden vaihteluiden vaikutusta. Simuloinneissa pystyttiin ensimmäistä kertaa toistamaan keskiajan lämmin kausi sellaisena kuin se tietojemme mukaan on ollut.
Jännä - tai, no, jo niin moneen kertaan nähty - oli artikkeliin liityvässä kommenttijutussa esitetty ”virallisen totuuden valvojien” kanta näihin uusiin tuloksiin: ne eivät kuulema merkitse mitään eivätkä ole edes paikkaansa pitäviä (niin kuin ei ollut kosmisten säteiden vaikutus pilviverhoon yms.). Näinkö sitä tiedettä ihan oikeasti edistetään?
Toinen huomio, joka ainakin minulla vahvistuu uutinen uutiselta, on se, että kuinka puutteellisia simuloinneissa käytetyt ilmastomallit ovat olleet - vasta vähän aika sitten on alettu kehittämään malleja, jotka huomioisivat vesihöyryn ja pilvet - ja ilmeisesti vasta nyt on kyetty tosiaan ottamaan ilmakehän ja valtamerien keskinäiset riippuvuudet huomioon. Mitähän aukkoja malleista vielä paljastuukaan? Kuitenkin kaikista puutteista huolimatta mallit ovat kuitenkin jo vuosikymmeniä ”pystyneet” ennustamaan mennen ”täydellisesti” ja ne ovat myös ennustaneet samansuuntaista kehitystä tulevaisuudelle.
Tulee vähän mieleen, että onko mallien kehitystä ajanut ennemmin tarve saada tietynlaisia tuloksia kuin puhdas uuden tiedon tavoittelu. Itsekin töissä simulointeja hyödyntävänä tiedän kyllä kuinka helppo simuloinneista on saada juuri se tulos minkä haluaakin.
Toki ihmisen aiheuttama ilmastonmuutos on niin suuri riski, että siihen on syytä ihan varmuuden vuoksi suhtautua hyvin vakavasti. Mutta haluammeko tukeutua päätöksenteossa malleihin, joiden paikkaansapitävyys on ehkä enemmän uskon kuin puolueettoman tutkimuksen varassa?
Kirjotus on täyttä roskaa. Ensinnä, lämmin ilmasto ei tapa ketään, päin vastoin. Ei lämpeneminen tarkoita muuta kuin keskilämpötilan nousua ja se tapahtuu lähinnä kylmemmillä alueilla. Eli Suomessa voisi olla Baltian ilmasto. Lämpöset alueet ei tule lämpenemään tuon takia eikä sillä siellä olisi mitään väliä loppujen lopuksi. Onko siellä 40 astetta vai 41 astetta päivällä on yhden tekevää. Eli lämpenemisen ansiosta tämä planeetta tulee vain entistä vihreämmäksi.
Toisekseen, ihmiskunta ei tule kuolemaan sen takia. Ei Baltian ilmasto tapa ketään Suomessa. Ajatuskin on jo typerä. Tuo ihmiskunnan tuhoaminen tuntuu vain olevan vihreiden tavoite. Kaikki heidän tavoitteensahan tuntuvat hakevan tuota.
#24
Et tiedä lainkaan mistä puhut. Kannattaisi ehkä hivenen tutustua vaikkapa välimeren maiden etenevään aavikoitumiseen, Australian, Yhdysvaltojen ja samaisten välimeren maiden yhä pahemmaksi käyviin ”metäspaloihin” ja ehkä vielä lopuksi sateiden siirtymiseen ja niiden puuttumisesta aiheutuneisiin satojen menetyksiin ja nälänhätiin. Noin niin kuin aluksi. Ehkä olisi myös kiinnostavaa tutustua vaikkapa ennusteisiin malarian ja eräiden muiden tautien leviämisestä jonka ennustettu ilmastonmuutos aiheuttaisi.
#25 Ei kuitenkaan aina kannattaisi väittää erilaisten ilmiöiden olevan pelkästään ilmaston lämpenemisen syytä. Sillä voi toki olla oma vaikutuksensa, mutta syitä on muitakin:
- Välimeren maiden ongelmiin vaikuttaa myös liika kasteluveden käyttö maanviljelyyn, ylilaidunnus sekä tahallaan sytytetyt metsäpalot uuden rakennus- ja laidunmaan keplottelemiseksi.
- Austraalian (ja Yhdysvaltain) metsäpaloihin vaikuttavat mm. se, ettei luonnosuojelijoiden painostuksen vuoksi metsien pohjia enää kuloteta hallitusti - tällöin metsäpohja kertyy täyteen oksia, lehtiä ja pensaikkoa, joka on kuivan kauden helteillä kuin tappuraa. Lisäksi Yhdysvalloissa luonnonsuojelijat ovat paikoin estäneet palokujien hakkaamisen paloalttiisiin metsiin.
- Yleisesti metsäpalojen pahenemiseen on vaikuttanut myös se, että pienet metsäpalot pystytään ja halutaan tukahduttaa mahdollisimman nopeasti. Niinpä metsissä on yksinkertaisesti paljon enemmän helposti palavaa materiaalia, mikä johtaa aina lopulta katastrofaalisiin, hallitsemmattomiin metsäpaloihin.
- Kuivuuden aiheuttamat nälänhädätkin johtunevat suurimmaksi osaksi siitä, että kehitysavun ansiosta väestö kasvaa hallitsemattomasti nykyisin myös kaikkein kuivuudelle altteimilla alueilla (esim. Etioopian väesto yli 2,2 kertaistunut 23 vuodessa). Kyseisillä alueilla ihmiset pystyvät juuri ja juuri elättämään itsensä hyvän satovuoden aikana ja vähäisetkin sääongelmat kasvukaudella aiheuttavat katastroofin.
- Malariaa koskevat ennusteet ovat täysin absurdeja - eihän malarilla ole mitään tekemistä ilman lämpötilan kanssa. Suomessakin kärsittiin malariasta vielä viimevuosisadan alkupuoliskolla ja viimevuosisadan suurin malariaepidemia tapahtui Pohjois-Siperiassa.
Else Turunen:”Sain ajatuksia historiasta, evoluutiosta ja etiikasta, ja huomasin, että ne kaikki on ymmärrettävä oikein, jotta voisimme oikeasti toimia ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi.”
http://www.youtube.com/watch?v=xWkZ_StRjU01
Else Turunen:”Arvot on erotettava tosiasioista, vaati viime vuosisadan suuri filosofi Bernard Russel.”
- Juuri siksi odotamme niitä tosiasioita, väittämien todistamista oikeiksi.
Else Turunen:”Evoluutio on progressiivista.”
- Evoluutio ja progressivismi on arvoväittämä, se, että yksi maapallon lajeista määrittelee yksinoikeudella auringolle ja kaikille muille, että on pakko olla progressiota, edistystä. Pohjoiselle havumetsävyöhykkeelle lämmin on hyväksi, koska hiilidioksidijalanjälki pienenee ja elinolosuhteet muuttuvat talven leudontuessa suotuisimmiksi: enää ei palella kuin ennen. Myös kollisväylää voi nagivoida kiertämättä 5 000 ylimääräistä kilometriä Afrika eteläkärjen eteläpuolelta.
- Progressio perustuu juutalais-kristilliseen deterministiseen maailmankäsitykseen, jonka sosialistit ja liberaalit ottivat omakseen.
Else Turunen:”Meitä uhkaa elinolojen radikaali kurjistuminen
Mikäli ilmastonmuutosta ei saada hillittyä, eläinkunta (myös ihmiskunta) supistuu seuraavan sadan vuoden aikana radikaalisti ja sukupuutto uhkaa monia lajeja.”
- Miksi lajien lisääntyminen tai supistuminen on huono asia? Jokainen pelto, puutarha tai talousmetsä on kannanotto lajien vähyyden puolesta niiden runsautta vastaan.
Else Turunen:”Meidän on tehtävä töitä lajimme säilymiseksi.”
- Miksi Suomessa ei olla huolissaan Venäjän ja Ukrainan väestökadosta?
Else Turunen:”Miksi tavoite on niin haasteellinen?
Meillä kun on jo ongelman ratkaisusuun tarpeellista teknologiaa, osaamista ja periaatteellista tahtoa. Kyse ei ole myöskään rahasta vaan sen kohdentamisesta. On sanottu, että Reaganin aikainen Tähtiensodan budjetti olisi jo tämänkin ongelman ratkaissut. Maailmanpankin ekonomisti Sir Nicholas Stern puhui 2006, että hillitsemistoimet tulisivat – silloin aloitettuna – maksamaan vain 1,5 % maailman bkt:stä.”
- Preservatiivien käyttö ei lisää maailman kansantuotetta, vaan vähentää maailman kansantuloa, koska kuluttajia ja sitä mukaa tuottajia on vähemmän kuin olisi. Maailmassa todennäköisesti kulutettaisiin, tuotettaisiin ja aiheutettaisiin enemmän hiilidioksidipäästöjä, jos Kiinassa ei olisi ollut yhden lapsen järjestelmää, vaan nyt 300 000 000 ihmistä enemmän.
Puuttumatta siihen, että Else on ilmeisesti ymmärtänyt Darwininsa väärin (evoluutio ei todellakaan etene sattuman ohjauksessa - vaikka sillä ei mitään päämääriä olekaan), olisi mielenkiintoista tietää minkälainen hänen kuvittelema ”lamarckistinen” kulttuurien edistyminen oikein olisi.
Ainakin tähän asti kulttuurit ovat edistyneet vain ja ainoastaan kulttuurievoluution periaatteiden mukaisesti - voimakkaimmat jyräävät heikoimmat. Tämän vuoksi lieneekin todennäköistä, että mahdollisesta ilmanstonmuutoksen aiheuttamasta kriisistä voittajana selviää se kulttuuri, joka parhaiten pystyy rohmuamaan kilpailunalaiset resurssit itselleen.
Jotenkin humaanina sekularistina toivon, että voittaja olisi länsimainen kulttuuri. Mutta jos me ryhdymme liikaa jeesustelemaan täysin kuvitteellisen yhteisen hyvän vuoksi, niin ne harvat eloonjääneet eurooppalaisten jälkeläiset tulevat löytämään itsensä kriisin jälkeen joko kiinalaisten eläintarhojen häkeistä ja maailmanlaajuisen islamilaisen kalifaatin ghettoista.
#26: ”Ehkä olisi myös kiinnostavaa tutustua vaikkapa ennusteisiin malarian ja eräiden muiden tautien leviämisestä jonka ennustettu ilmastonmuutos aiheuttaisi. ”
Malarian esiintyminen korreloi nimenomaan kunkin alueen/maan vaurauden ja kehitystason kanssa, ei suinkaan ilmaston ja vielä vähemmän imaginäärisen ilmastonmuutoksen kanssa. Sota-aikana malaria oli myös Suomen vaivana. Floridassa malaria on hävitetty kuuman kosteasta ilmastosta huolimatta. Jne jne. Kannattaisi ehkä ennen messuamista selvittää itselleen messun aihe hiukan perusteellisemmin.
Ennusteen ennuste on kyllä hauska argumentti
kse #33:”Ainakin tähän asti kulttuurit ovat edistyneet vain ja ainoastaan kulttuurievoluution periaatteiden mukaisesti - voimakkaimmat jyräävät heikoimmat.”
Ei evoluutio näin mene: virukset tappavat voimakkaat, jalkaväkiohjukset tuhoavat voimakkaat panssarivaunut, pienemmät syrjäyttävät dinosaurukse jne.
Ei voida mitenkään sanoa, että voimakkain voittaa. Taitavimmat voittavat ja lilliputit sitovat Gulliverin.
Tuosta filosofiasta sen verran, että suosittelisin Else Turuselle ja itse kullekin pään tyhjentämistä liian kompleksisista ajatuksista ja palaamaan käsityskyvyn ulottuvissa olevaan yksinkertaisuuteen. Paras paikka, jossa yksinkertaisuutta voi harjoitella, on Kioton budhhalainen puutarha, se, jossa nurkassa on kultainen maja. Se mieltä rauhoittavin paikka on kuitenkin sisäänkäynnin lähellä. Zenbuddhalaisuus ja suomalainen luonnonmystiikka mäntymetsässä auttaa vapautumaan länsimaisten filosofien kompleksisista ja osin keinotekoisista ajatusrakennelmista.
Edityksellisyys on juutalaisen determinismin luoma harha, jota ei luonnossa esiinny, mutta joka on antanut kristinuskolle ja kapitalismille sekä sen viimeisimmille ilmentymille, imperialismille ja valtiokapitalismille eli sosialismille ideologisen käyttövoimansa. Lineaariseen aikakäsitykseen on sidottu pakkoedistyksellisyys.
Epäilen, ettei Else Turunkaan ole ymmärtänyt viisaustiedettä oikein. Sitä muuten tuskin kukaan ymmärtää oikein, vaan tavoitteiden perusteluina käytetään yleensä vääriä periaatteita, kun ei oikeitakaan tavoitteellisuuden tohinassa ehditä kehittämään.
Vihreä yhteiskunta voi elää vain korkeasta elintasosta ja luonnon raa’asta hyväksikäytöstä, koska muutoin ei ole maksaa palkkaa vihreydestä puhuville tai hyväksikäytön valvontaa suorittaville virkamiehille. Näin ollen hallintoa tai joukkotiedotusvälineitä ei olisi.
Oikeaa vihreyttä on maalaisliittolainen puutarhanhoito eikä vihreydestä puhuminen kaupunkisosialidemokraattisessa ympäristössä.
Monennäköistä keskustelijaa näilläkin areenoilla pyörii, mutta nimimerkin ’kse’ argumentointi on kyllä aivan poikkeuksellisen erinomaista.
Marko Kivelä #24:”Et tiedä lainkaan mistä puhut. Kannattaisi ehkä hivenen tutustua vaikkapa välimeren maiden etenevään aavikoitumiseen, Australian, Yhdysvaltojen ja samaisten välimeren maiden yhä pahemmaksi käyviin ”metäspaloihin” ja ehkä vielä lopuksi sateiden siirtymiseen ja niiden puuttumisesta aiheutuneisiin satojen menetyksiin ja nälänhätiin. Noin niin kuin aluksi.”
On vaikea uskoa, että ilmaston lämpenemisestä ihmiselle sopiva asuttava pinta-ala pienee. Kun Siperiaan, Pohjoismaihin ja Kanadaan ja Alaskaan tulee leudompi ilma, itse asiassa asuttava osa maapalloa vai laajenee. En oikei ymmärrä, mitä haittaa Yhdysvalloissa on Meksikon ilmastosta tai Kanadassa Yhdysvaltain ilmastosta. Mitä haittaa Suomessa ja Ruotsissa on Tanskan ja Baltian ilmastosta? Kasvukausi pitenee ja elinolot helpottuvat. Pohjoisen havumetsävyöhykkeen hiilijalanjälki pienenee ja lehtipuut kasvavat pohjoisempana. Lisäksi tundra muuttunee biomassan lisäännyttyä vähitellen pohjoiseksi havumetsävyöhykkeeksi.
Ihmisen asuttava pinta-ala laajenee kasvihuoneilmiön myötä ja Siperiasta tulee ihana asuinpaikka.
Neva - eikö jenkkiinpäin rähmälläänolo ole kuitenkin pääsyy maailmanloppuun ?
On ihan samantekevää lämpiääkö/viileneekö, lisääntyykö CO2 tai väheneekö.
Biodiversiteetin köyhtyminen, aavikoituminen ja sateisuuden paikalliset vaihtelut ovat selvästi seurausta metsien polttamisesta.
Vihervasurien kateusmomentilta löytyy riittävästi potentiaalia kaiken polttamiseen. Nykysuomen elintason turvaamiseen kaikille tarvittaisi viisi Maapalloa. Kun / jos lämmitys/jäähdytys ja sähkö tuotetaan heidän hyväksymillään menetelmillä tarvitaan siihen toiset viisi maapalloa.
#35 Tapio - sanapelien leikkiminen yleensä ole paras tapa edistää keskusteluja. Itse ainakin käytän kulttuurievoluution yhteydessä sanaa ”voimakkain” merkityksessä ”pystyy nujertamaan kilpailevat kulttuurit”. Sinä näytät taas ymmärtävän kyseisen sanan vain eliöiden evoluution ahtaassa fyysiessä merkityksessä.
#37 - kiitos kehuista. Tosin useimmiten tuntuu, että hyvät argumentit menevät täysin hukkaan, koska kaikilta vihreiltä näytää menevän suu suppuun heti, kun pyötään aletaan tuomaan todellisia faktoja.
#40
Tuo kulttuurievoluution ajatus, että voimakkaammat nujertavat heikot yhteiskuntien tasolla, ei sovi oikein kunnolla yhteen sen historian kanssa jonka tunnen. Se ei esimerkiksi selitä imperiumien romahdusta, tai siirtomaiden vapautumista. Tämä väite vaatisi taustalle jatkuvasti muuttuvan määritelmän voimakkuudesta, sellaisen joka selittäisi kaiken muutoksen pohjautuvan yhä uudelleen märiteltävään voimaan. Sellainen voiman määritelmä on kuitenkin hyvin keinotekoinen ja vie lopulta laajentumisensa takia pohjan koko määrittelyltä.
#41 No, Marko ja Tapio voinenvat varmaankin perustaa komitean pohtimaan mikä olisi tässä tapauksessa osuvampi termi ”voiman” tilalle.
Ei toisin kannata etsiä mitään kivenhakattua määritelmää, koska, kuten eliöiden evoluution ”parhaiten sopiviuus” (fitness), kultturievoluution ”voima” on tietysti aina riippuvainen ympäristöstä - tuskinpa esim. antiikin Rooman legioonat pystyisivät tänäpäivänä valloittamaan vastaavaa imperiumia.
Väittäisin myös, että voimakkuuden käsite riittää aivan hyvin selittämään imperiumien hajoamisen - yleensä imperiumeilta on joko sisäisen rappeutumisen ja/tai kalliiden sotien vuoksi kadonnut se voima, joka on riittänyt imperiumin ylläpitämiseen. Lisäksi lopullisen romahduksen aiheuttavilla vihollisilla on yleensä ollut joku yhteiskunnallinen, sotilaallinen tai teknologinen innovaatio, joka on antanut niille suhteellisen edun.
Kehitysmaiden vapautuminenkin sopii tähän oikein mainiosti. Toisaalta maailmansodat olivat syöneet siirtomaaimperiumien voimavarat - toisaalta aika oli muuttunut siten, ettei enää pidetty mielekkäänä pitää siirtomaista kiinni keinoilla (esim. kansanmurhat) millä hyvänsä ja samalla siirtomaista oli myös tulossa resurssin sijaan rasite isännilleen.
Tuossa on aika monia ongelmia, vaikkapa se, että miten johtajan vaihdos voi vaikuttaa koko kulttuuriin niin, että se romahtaa tuon muutoksen myötä nopeasti elinkelvottomaksi. Näitä tapauksia on monia (vaikkapa hunnit ja osin makedonia (Aleksanteri suuri)). Eli on vaikeaa nähdä miten tuo sivilisaation (fitness) olisi noin riippuvainen yhdestä henkilöstä. Samoin esimerkiksi Kiinan ja paimentolaiskansojen välinen historia panee epäilemään teorian toimivuutta.
Vastaan lyhyesti seuraaviin esitettyihin, mielestäni virheellisiin väittämiin.
1)Ilmastonmuutos ei ole tosiasia tai se ei ainakaan ole vakava uhka.
Tätä käsittelevät kommentit osoittivat erään juttuni pääpointin oikeaksi. Meidän ei pitäisi käyttää energiaa/aikaa enää tämän asian vatvomiseen. Aivan kuin maailman 2 000 johtavaa ilmastoalan tiedemiestä olisivat väärässä ja vain haluaisivat ajaa alas Matti Meikäläisen etuoikeuksia.
2)Ilmastonmuutos on meille vain hyvä asia.
Olen käsitellyt aiemmassa blogissani, miksei tätä ongelmaa voida sivuttaa myöskään Pohjolassa (jos lähtökohta olisi ettei omaisi minkäänlaista globaalia solidaarisuutta esim. niitä ihmisiä kohtaan joilta on vaarassa loppua puhdas juomavesi: http://elseturunen.blogit.uusi…vutettava/
3)Ilmasto on lämmennyt ennenkin.
Kyllä, mutta koskaan lämpeneminen ei ole tapahtunut näin nopeasti. Se on ongelman ydin.
4)Suomalaisten teoilla ei ole maailman mittakaavassa mitään merkitystä.
Mielestäni tämä on vastuun pakoilua. Jokainen yksilö/maa toimii esimerkkinä, ja päätöksiä tehdään yhdessä. Pienistä puroista syntyy suuria virtoja. Rehellisempää olisi vain sanoa, ettei välitä koko asiasta.
Euroopassa monilla mailla, kuten Britannialla ja Ruotsilla, on kunnianhimoiset päästövähennystavoitteet. Suomella ei vielä mitään lukuja. Kun monet muut maat pyrkivät hyötymään taloudellisesti tästä väistämättömästä yhteiskuntamurroksesta, Suomessa vielä liikaa pähkäillään. Esimerkiksi Kiinassa, vaikka hirvittävä saastuttaja onkin, on vireillä lukuisia ympäristö- ja ilmastohankkeita. He myös osaavat tarttua bisnestilaisuuteen: esim. muutamassa vuodessa siellä on noussut pystyyn maailman johtava tuulivoima-alan yhtiö.
Ja vielä zen buddhismista. Zenin, kuten kaikkien buddhalaisuuden muotojen ydinajatus on elämän kunnioittaminen. Ei välinpitämättömyys.
Kiitos Marko Kivelälle fiksuista kommenteista.
Valtion vaurastuessa siltä menee suhteellisuudentaju, nousee kusi päähän.
U Palmen Ruotsi leikki maailmanpoliisia ja kieltäytyi Norjan Statoilin tarjoamasta yhteistyöstä.
Norja on nyt tienhaarassa - mitä tehdä öljymiljardeillaan. Yli 2000 miljardia kruunua lienee sijoitettu vararahastoon. Kaasuputkia ja suurtehokaapeleita rakennetaan etelän suuntaan. Ydinvoimaloita suunnitellaan.
Poliitikot mieluummin käyttäisivät rahat omien kuppikuntiensa makeaan elämään.
Suomi on valitsemassa jälkimäisen tien. Vaikka valtiolla ei ole varaa edes polun pitkospuihin. Kehitysavun nimikkeellä korruptoidaan, ostetaan ilmaa Saksasta,
rakennellaan tuulimyllyjä ja ostosparatiiseja, laitetaan asekauppiaat rautoihin . . . suomikuvasta ollaan syystä huolissaan. Nauravat meille.
”3)Ilmasto on lämmennyt ennenkin.
Kyllä, mutta koskaan lämpeneminen ei ole tapahtunut näin nopeasti. Se on ongelman ydin.”
En lähde nyt väittelemään (vaikka edellytyksiä olisi) tuon väitteen totuusarvosta, mutta kysyn yksinkertaisen kysymyksen: jos osoitettaisiin että ilmasto ei ole lämmennyt tällä vuosituhannella, vaan pikemminkin päinvastoin ja lisäksi tuo viilenevä kehitys on kiihtymässä, olisitko valmis vaihtamaan mielipidettäsi?
ET: Kyllä olet oikeassa siinä, että 2000 luvulla on kokonaisuudessa tapahtunut viilenemistä. Samalla tälle vuosituhannelle osuvat historian lämpöennätykset. Ilmastotieteessä kokonaiskehitystä tarkastellaan kuitenkin vähintään 20 vuoden aikajaksoissa. Erilaiset takaisinkytkennät ja sivuvaikutukset aiheuttavat sään ääri-ilmiöitä ja emme esimerkiksi vielä tiedä, miten mahdolliset muutokset Golf-virrassa vaikuttavat: Suomeen voi tulla hyvinkin viileää. Lämpenemisen nopeudella tarkoitin sitä, että jääkausien välissä oli 5 000 vuotta, nyt puhutaan sadasta vuodesta. Eliöt eivät ehdi sopeutua. Teollisen ajan alusta ilmasto on lämmennyt n. 0,8 astetta ja nyt oleellista on, mihin lukemaan prosessi pysähtyy. Koska ilmiö sivuvaikutuksineen korreloi niin voimakkaasti teollisen ajan hiilidioksidipäästöjen kanssa, on fiksua edes yrittää hillitä sitä vähentämällä päästöjä. Jos prosessi etenee yli pelätyn 6-8 astetta, saamme käytännössä jättää hyvästit ihmiskunnalle vielä tällä vuosisadalla eli lähijälkeläistemme elinaikana (MIT, New Scientist, IPCC, Ilmatieteen laitos). Onkin todella surullista, että asiasta jotkut vitsailevat.
#43: Olisiko sinulla tarjota parempia esimerkkejä? Nuo eivät nimittäin ole mitenkään vakuuttavia.
Ensinnäkin (poikkeus) yksilöillä voi todellakin olla suuri merkitys historian kulkuun vaikka moderni historian tutkimus on tätä pyrkinytkin vähättelemään. Eivät yksilöt tietenkään voi tehdä täysin mahdottomasta mahdollista vaan edellytykset heidän vaikutukselleen ovat jo olemassa - he vain vaikuttavat siihen, että historia valitseekin jonkin poikkeuksellisen (mutta siis täysin mahdollisen) polun.
Hunnit on tietysti tästä aika hyvä esimerkki - Attila sattui nousemaan valtaan aikana, jolloin Rooman valta oli rapistunut monilla alueilla lähes olemattomaksi ja raja-alueiden kansat olivat menettäneet pelkoon perustuvan kunnioituksensa Roomaa kohtaan. Attila pystyi hyödyntämään tämän tilanteen, mutta hunnien pikavisiitti historiaan osoitti se, että kyseessä oli vain massiivinen ryöstöretki eikä minkään imperiumin rakentaminen.
Aleksanteri Suuren tapaus oli varsin samankaltainen - hän pystyi hyödyntämään Persian heikkouden ja Makedonian suhteellisen vahvuuden syösten Persian kuningashuoneen vallasta. Ei voida kuitenkaan väittää, että Makedonia olisi jotenkin alistanut Persian valtaansa - ennemmin persialainen ylimystö korvautui makedonialaisilla ja kreikkalaisilla sotilailla. Sinänsä valtausta voi pitää onnistuneena, koska Aleksanteri Suuren kenraalien perilliset hallitsivat monin paikoin vielä vuosisatoja Aleksanterin kuoleman jälkeen ja kreikkalaisen kulttuurin vaikutukset levisivät aina Intian porteille saakka (vastaavasti Makedonia jatkoi elämistään samanlaisena alueellisena suurvaltana kuin se oli ollut ennen valloitusretkeä aina tappioonsa roomalaisille asti).
Kirjoituksen kohtiin 1-4 on helppo yhtyä. Ja se oikea syykin ihmisten olojen kurjistumiseen paljastuu ”ihmistulvaksi”, joka kuluttaa yhä enemmän ja enemmän. Ihmistulvan syyt taas lienevät aika hyvin selvillä. Ilmastonmuutos on ollut päällä niin kauan kuin maapallolla ilmastoa on ollut. Stabiilia ilmastoa ei ole koskaan ollut.
Vastauksen #44
1) Kukaan ei ole kiistänyt ilmastonmuutosta, sen syistä vain on paljon epäselvyyttä ja sitä käytetään jo keppihevosena omien etujen ajamiseen sekä erilaisiin rahastuksiin. Vaikka ei ole pystytty todistamaan ihmisten ratkaisevaa osuutta koko asiaan. Kyse lienee vain eliitin pakon edessä järjestämästä rauhanomaisesta pyrkimyksestä pois hupenevilta helpon ja halvan energian lähteiltä ja maksajia kaivataan. Tämä vain pitäisi tuoda julki, eikä elämöidä jostain hiilidioksidista.
2) Hyvä tai paha, siihen on vain sopeutuminen.
3) Mistä tiedät? Käsittääkseni on ollut paljon rajumpiakin muutoksia ja siitä huolimatta keikumme yhä täällä. Porukka vain vähenee välillä ja sopeutuvaisimmat jatkaa. Eikös se ole evoluutiota? Vai pitäisikö sitäkin näin teknisten lääke- ja biotieteiden aikana rajoittaa. (Porukalla tarkoitan koko eliökuntaa)
4) Samaa mieltä ja täällä väestönkasvu onkin jo pysähtynyt ja toivottavasti käyrä kääntyy pian alaspäin kuten pitäisi käydä rauhanomaisesti koko pallolla. Inhimillisesti lienee parempi, että populaatio pienenee hitaahkosti ja rauhanomaisesti. Tämä on vain nykyisille poliitikoille ja muulle eliitille mahdoton ajatus, sillä se tarkoittaisi jatkuvaa talouden ja heidän asemansa laskua.
Else Turunen: ”Meidän ei pitäisi käyttää energiaa/aikaa enää tämän asian vatvomiseen. Aivan kuin maailman 2 000 johtavaa ilmastoalan tiedemiestä olisivat väärässä ja vain haluaisivat ajaa alas Matti Meikäläisen etuoikeuksia.”
Else Turunen: ”Näin ollen on selvää, että ihminen ei kehity automaattisesti älykkäämmäksi, …”
* * * * *
Ylemmän väittämänsä myötä, on Else Turunen todistanut alemman väittämänsä oikeaksi.
Se onkin suurin piirtein ainoa asia, joka tämän aika tyypillisen ”harhautetun hörhön” - anteeksi vaan - kirjoituksessa on oikein.
Hän haluaa luovuttaa koko ajattelutehtävänkin 2000:lle tiedemiehelle. ”Eiväthän he voi olla väärässä”.
Uskomatonta!
Näitä ”zombeja” tuolla meidän kaduillamme siis tallustaa enenevissä määrin.
Mistään, oikeastaan mistään nämä ihmiset eivät tiedä mitään! Nämä eivät ymmärrä kuinka median omistus on viimeisenä vuosisatana kehittynyt globaaliksi kokonaisuudeksi. Näillä ei myöskään tunnu olevan mitään käsitystä siitä hyvin raadollisesta todellisuudesta, jossa suurin osa niin sanotuista tiedemiehistä elää.
IPCC:kin lienee näille ihmisille suuri oraakkeli, vaikka kyseessä on joukko virkamiesparkoja, joille on hyvin tarkasti ANNETTU TEHTÄVKSI VALIKOIDA TIETEELLISESTÄ MATERIAALISTA AGENDAAN SOPIVA AINES.
Hyvää yötä, Else Turunen. Pimeässä lie helppo tallustaa.
Kun lukee kommentteja kuten #49 tai vastaavat, tulee kieltämättä hiukan surulliseksi. Miten ympäristötiedottomat saisi heräämään, havaitsemaan kehityksen suunnan ja sen mitä on tulossa.
Jollei halua kehittää parempaa tulevaisuutta eikä uhrata siihen ajatustakaan tai senttiäkään, ottaisi edes jalkansa pois kehitysjarrulta joka tuntuu laahaavan - sekin.
#47
Tietosi hunneista on hivenen puuttellinen. Hunneilla oli jo ennen Attilaa valloitettuna varsin suuri valtakunta. Tämän johdosta Roomaan oli vaeltanut paljon germaaniheimoja pakolaisiksi joista osa taistelikin sitten ns. kansojen taistelussa Attilaa vastaan. Eli hunnit eivät suinkaan olleet yhden johtajan rosvolauma vaan vahva paimentolaiskansa joka oli jo jossain määrin alkanut asettautua aloilleen Attilan noustessa valtaan. Joka tapauksessa merkittävää tuossa on nimenomaan se, että kuinka täysin hunnit katosivat kuvioista yhden johtajan kuoltua, vaikka olivat sotilaallisesti hyvin vahvoja eikä mitään tällaista romahdusta olisi tarvinut sen takia tapahtua.
Kiinan pohjoisosat joutuivat useaan otteeseen paimentolaisten valtaamiksi, kesti yleensä satakunta vuotta jonka jälkeen tuli uusi paimentolaisheimo joka valloitti alueen entiseltä valloittajapoppoolta. Tämä kuvio tapahtui useaan kertaan. Mongolit olivat vain tavallistakin tehokkaampi tässä, mutta myös heidän valtakuntansa koki nopeahkon romahtamisen.
Esimerkiksi yhden johtajan tai pätevän kenraalin olemassaolo on usein merkinnyt suuren valtakunnan tuhoutumista tai pelastumista, riippuen kummalla puolella tuo heppu on ollut. Tämä yksilön vaikutuksen merkitys heittää varjonsa sen väittämän ylle, että kyse olisi varsinaisesti kulttuurin voimakkuudesta. Eli sattumalla näyttää olevan paljon isompi osa kokonaisuudessa ja väistämättömyydellä pienempi kuin välillä halutaan ymmärtää.
Joka tapauksessa tämä on jo jonkin verran sivussa Elsen blogikirjoituksesta, eli eikähän jätetä tämä keskustelu tähän.
Pasi Toiviaisen ilmastomuutos-ohjelma, jossa Juhani Rinne kertoo ajatuksiaan.
http://www.yle.fi/kuumapallo/a…muutos.asx
#51 - No, juu voidaan jättää keskustelu tähän.
Kommentoisin vain sen verran, että olen toki tietoinen hunnien ”valtakunnasta” - koostaan huolimatta se oli kuitenkin vain hyvin ohimenevä ilmiö kuten monet muutkin kansainvaelluksen ajan ”valtakunnat” aina jostain vandaaleista, gooteista ja kumppaneista alkaen. Lisäksi vaikka hunnit muodostivat jo sinänsä varsin merkittävän armeijan, niin kyllä tämän hetkisen käsityksen mukaan hunnien armeijaan liittyi myös hyvin suuri joukko Rooman rajaseutujen germaaneja.
Mielestäni hunnien katoamisessa ei ole mitään mystistä, jos ajattelee Attilan ryöstöretkien imeneen hunnivaltakunnan resurssit niin kuiviin, ettei se enää pystynyt niiden jälkeen vastustamaan naapurikansojen painetta.
Mitä tulee yhden johtajan vaikutukseen ja sattumaan, niin eihän sattuman olemassaolon pitäisi olla mikään kummastuksen aihe. Voihan luonnollisessakin evoluutiossa käydä niin, että täydelliset geenit omaava eläin liukastuu rantakiveltä järveen ja hukkuu ennen kuin kerkisi lisääntymään. Ihan samalla tavalla historia ei ole mikään deterministinen prosessi vaan ”perhosen siivien iskut” voivat vaikuttaa yllättävältäkin tuntuvalla tavalla historian kulkuun.
Teknologiaan panostaminen on halvempi keino torjua ilmastonmuutosta kuin leikkaukset. Toki lakeja tarvitaan myös ohjaamaan vihreään teknologiaan.
Kanna kortesi kekoon -tyyppinen eettinen keskiluokkainen kulutusihanne ei hyödytä kuin marginaalisesti. Siitä sauhutaan ihan liikaa. Vain armoton lain koura voi säätää maailmaa riittävästi.
Mutta jos ilmasto lämpeää niin silloin kyllä ihmisiä säästyy, kylmä tappaa moninkertaisesti enemmän kuin lämpöaallot kesisin. Toiviaisen Venus-ilmiö-fantasiat olivat jonkinlaista itseterapiaa kirjoittajalle, ei niistä sen enempää.
”Mikäli ilmastonmuutosta ei saada hillittyä, eläinkunta (myös ihmiskunta) supistuu radikaalisti.”
Vaiko: ”Jos ei ihmiskuntaa saada supistettua radikaalisti, ei ilmastonmuutosta saada hillittyä, ja myös eläinkunta supistuu radikaalisti”.
PS. Kiva YLE:ssä pyörivä ydinaiheetta sivuava video:
http://atuubi.yle.fi/videot_ja_kuvat/id-1004077
Laatokka
Laatokka suunnaton järvi yli 256 000km2 valuma-alueineen. 230m maksimisyvyyksineen, yli 200km pituudellaan ja 4 kertaa Suomen vesistön vedes sisällään pitävine volymeineen, että on liki meri. Vaikka onkin 5.8m merenpinnan yläpuolella. Siitä tämä suurjärvi on myös mielenkiintoinen, että on ollut myös Suomalainen. Siksi voin kertoa kyseisestä järvestä nykyaikaan juontuvan äärimmäisen mielenkiintoisen, mutta myös sattuneista syistä nykyisin tarkkaa tarkemmin salattuja yksityiskohtia. Kuten lukijani muistanevat Laatokasta, ja erityisesti sen pohjoisosasta lähtee maailman syvin tunnettu maanpäällinen GTK:n 2004 ”Kivioppaassa” mainittu 1000m rotkovajoama. Toki myös maailman syvin hautavajoama. Laatokasta Tampereen alapuolelta, Olkiluodon läpi. Ruotsin suurten järvien lomitse. Etelä Norjasta Skotlantiin asti 2 100km pitkänä tulivuoritien Litoraanimeren sulkeneena tektoniikkahirmuna.
Eletään vuotta 1935. Rajujen pintakorkeuden vaihtelujensa ruhjomalla entisellä korkealla järvirinnerannoilla sijaitsi Laatokan luoteisessa yläkulmassa suomalaisasutteinen kalastajakylä. Laatokka on kokenut vuosiensa aikana ennenkokemattoman rajuja muutoksia. Jopa järven vesien poistumasuunta on ennen ollut Suomeen päin. Megalomaanisesta sortumakatastrofista yhdessä hetkessä Laatokka muutti virtaussuuntaansa liki 180 astetta ja alkoi jyristen vuotaa elinvesiään tektonisen kallistumisensa takia Nevaan. Alueen perinteinen tapa lähestyvää talvea varten oli laskea järven pohjaa myötäilevät siikaverkot. Kysyttyä elonkalaa kun liikui alueella hyvin. Kalastajapeheellä oli oma ikiaikainen tuttu kutumatalikkonsa, jossa kalasteltiin muutamien metrien syvyyksiin. Mutta kun piti selvittää verkon oikea kulloinen syvyys turvauduttiin pitkiin solmunaruihin, joilla alustavasti pohjaa luodattiin purjeveneistä tutulla apupaino luotilankoilla. Metrin välein oli syvyyden salat laskettava luotauslanka vakioapuneuvo toimeen käyville. Syksyistyville aavoille tervaista venettä lykättäessä ei voinut kalastajaperhe oivaltaa tekevänsä mykistävää historiaa, jolla oli kantopohjaa vielä kauas Olkiluotoon asti. Tieto saa YHÄ veret hyytymään niin Suomen ydintiedon kontrolioinnin miliiseiltä, GTK:lta jopa kansainvälisyyteen asti. No kaikessa karmeudessaan valtaisan järven pohja oli yössä parissa kertakaikkiaan KADONNUT synkkiin tavoittamattomuuksiin!
Niin uskomattomalta kun se saattaa kuullostaa pisinkään luotauslanka ei yltänyt suunnattomalla alueella enää missään pohjaan! Hetkinen, siis oliko tämä vitsi vai muu mahdottomuus? No itse asiassa mitä SUURIN VAROTUS TULEVAISUUTEEMME! Luvin maamme ydintyyliin salatusta venäläisestä muutaman vuoden takaisista juuri Laatokan pohjoisosaa koskevista geolokisista tutkimuksista. Kerrottiin, että sielä oli tektoniikka siirrellyt TODISTETTAVASTI megalomaanisia kalliosiirroksiaan. Jopa 18m peruskallioromahdusten ryydittämiä siirrostuksia oli mitattu. Kuvitelkaa geologiassamme vain aivan HETKI SITTEN tapahtui Posiva/TVO onkalointityömaaksi ja 6kpl
Jatkoa. . .
Kuvitelkaa geologiassamme vain aivan HETKI SITTEN tapahtui Posiva/TVO onkalointityömaaksi ja 6kpl
Siviilisaatiot ennen meitä? Mikä oivallus, ihmiset ennen meitä ovat kuolleet myöskin. Teidän energiasäästö lamput! roskaa enemmän ja entistä vaarallisemmin mutta energiaa säästyy. PAH nolla puolue ja vaarallinen.
#5: ”ILMASTOHYSTERIA on aikamme ilmiö.”
————-
Niin onkin, mutta sekin on totta, että ihmisiä alkaa olla jo liikaa maapallolla…
Mieltäkääntävää sensurointia näyttää iskeytyvän saitille HETI kun koettaa asiallisesti ydinkritisoida. Paljonkohan rahalahjuspaskaa miliiseille ydinalamme tuollaiseen antaa? . . .
————-
ydinvoimalahautavajoaman ja tulevaksi aiotussa Ruotsin ydinjäteonkalossa yli KAKSI kertaa rajumpia tektoninen kalliosiirroskatastrofi kuin ”vain ”8m” kerallaan siirtäneessä Thaimaan joulukuun megatsunamissa! Nyt eletään 2009 elokuun loppua ja ei voi kuin kauhistella MIKSEI tällaisia silminnäkijäraportoiduista kallioperässämme olevista megaydintuhoennakoista sallita hiiskua ydindiktatuurissamme mitään?!
———-
Kaikkienaikojen TÄRKEIN.
26.08.2009:” Maailman tärkeimmästä keksinnöstä 100 vuotta. Mikä on 1900-luvun tärkein keksintö? lentokone, avaruuslennot, ydinvoima, televisio ja tietokoneet ovat tavallisin vastaus. Mikään näistä ei ole olemassaolomme kannalta tärkeä kuten ammoniakin teollinen synteesi vedystä ja typestä. maapallon 6 miljardin ihmisen eläämä voisi olla jopa mukavampaa ilman edelläkerrottuja. Eivät ydinreaktorit ja avaruuslennot ole meille välttämättömiä! Sen sijaan 1900 alun 1,6miljardin väestönkasvu ei olisi olut mahdollissta ilman ammoniakkisynteesiä. Näin aloittaa kanadalaisprofessori Vaclav Smil kirjassaan Enriching the Earth. Mikään 1900-luvun alun lannoitteiden typpilähteistä ei kyennyt tuottamaan riittävää määrää typpiravinteita näkyvissä oleviin tarpeisiimme. Väestönkasvuun oli vastattava suuremmilla satolannoituksilla. Peltotuottoa rajoitti 3 pääravinnetta, fosvori, kalium ja typpipuutteet. Fosvoria ja kaliumia oli muttei lannoitetyppeä. Saksalaiskemisti Karlsruhen teknisen yliopiston professori Frizz Haber, Nobel 1918. Onnistui 1909 ratkaisemaan typpiongelman syntetisoinnin ammoniakkituotannolla vedystä ja ilman typestä.
03 heinäkuuta 1909 Frizz Haber lähetti tutkimustaan rahoittaneeen kemianyrityksen BASF johdollekirjeen, jonka sisältö ontänäkin päivänä merkittävin ihmiskunnalle. ”Eilisessä kokeessamme ammoniakkireaktori onnistuimme tohtori Mitaschin kanssa tuottamaan ammoniakkia yhtäjaksoisesti 15h”! Viimevuosisadan merkittävimmän keksinnön syntymäpäivä on 02 heinäkuu 1909.BASF johto oli haluton viemään keksintöä eteenpäin suunnattomin kustannuksinsa. Onneksi BASF Nobellist v1931 kemisti Carl Bosch kuitenkin tajusi keksinnön merkityksen ja Saksan terästeollisuuden mahdollisuudet rakentaa korkeapaineastioita. 4 v sisällä Oppauhun Saksaan tuli maailman ensimmäinen ammoniakkitehdas vvaikeuksista huolimatta. 20 vuosikymmeneen keksinnön arvoa ei tajuttu. Kunnes räjähdysaineteollisuus oivalsi potentiaalin. Toisen maailmansodan jälkeen ammoniakkitehtaita muutettiin maailmalla lannoitetehtaiksi. Nykyään Haber-Bosch-prosessi typpilannoitetuotannossa on 99%. *Ihmiskehon typestämme Euroopassa ja USA:ssa on ammoniakkireaktorista 40%. Ja Itä- Aasiassa jopa 70%. V.1900- 2000 välissä väestö 3,7 kertaistui. Ruuan tuotanto 7- kertaistui. Professorio Smil on arvioinut maailman 6 miljardista olevan 2,4 miljardin olemassa Haber- Bosch-prosessin ansiosta. Riippuvuutemme prosessista kasvaa jatkoon yhä. Nykyisestä 6,7miljardista 3 miljardia saa kiittää olemassaolostaan prosessia. Koska keinolannoitetuissa pelloillamme kyetään ruokkimaan suurempi väestö.
Betontobetonin säteilymysteri.
Millainen vastaus mahdettaisiin antaa, jos kysyttäisiin kumpa on parempi suoja 2m paksu betoniseinä, vai sen pintaan pantu perusmaali? Niin varmaan ei ensihätään tulisi mieleen, että maalipinta? Mutta tutkitaan asiaa syvemmältä. Kun tulin TVO:lle ensimmäisiä kertoja työmaalle sanottiin, että on hengenvaarallista mennä paksuihin betonihuoneisiin, ennenkuin ne on maalattu! Mitä ihmettä, kävi silloin mielessäni? Asiaan perehtyneet ydintyöläiset kertoivat kysyessäni mistä on kyse. Tiedämme miten märkä betonivalu alkaa kuivumaan. Poistaa sisuksistaan suurehkon molekyylin vesihöyryjä ja tuottamaansa hiilidioksidia. Ajatellaan miten joku 2m paksu betoniseinämä sitten kykenee haihduttamaan 1m betoniseinänsä läpi vetensä? Niin betoni muotoutuu tästä hiilidioksidinsa ja vetensä poistamisestaan tietysti läpi paksimmankin betoniseinän rakenteeltaan kuin pesusieni!
Maalia betoni saakin pintaansa vasta sen jälkeen kun tämä huokotunneliverkosto halutaan edes heikon välttävästi tukkia. Betonista poistuva vesi työntää toki huokoskanavistaan pois tieltään erinäisen määrän vaarallisia kiintohiukkasia päästäkseen paineillaan ulos. Jo nyt huomaamme jälleen kerran erään aivan keskeisen USKOMATTOMAN puutteen maailman ydinsäteilyturvasuosituksissa! Löydöshän on aivan kauhistuttavaa, kertoessaan, että keskeinen ydinsuojaturva vuotaa kuin pesusieni KAIKEN esteittä lävitseen! Mitä kykenee läpi reijittynyt sienihuokoinen betoniseinämä sitten torjumaan säteilyn energioita, kaasuja ja muita säteilyn pienhiukkasiaan, jossei paksuinkaan perusydinvoimaloiden rakenne muuta kuin kosmeettisesti viivästyttää käytännössä oikeastaan MITÄÄN säteilyn muotoja! Tuo rakennuksilla tuttu määräys maalata betoniset pinnat pitää sisällään paljon muutakin. Betonin seinämän huokosten läpi tihkuu tauotta niinkin vaarallisia aineita kuin säteilytappajana tunnettua radonia!
Hetkinen, hetkinen nyky-ydinvoimaloittemme keskeisin ja määräävä suojamateriaali huokoinen betoni siis päästää esteittä läpi KAIKKI säteilyn kaasumuodot radonista lähtien! Alfasäteily tuottaa virittynyttä heliumia. Läpi betonien menee tuotos heittämällä. Beettasäteilyn elektronit, neutronit ui kuin kala vedessä huokobetonin sisuksiin ja siitä ulos. Perässä viilettää kaikki vedystä, tritumista, deuteriumista alkaen säteilyn tuottama koko jalokaasusuora, neon, argon, krypton, pelätty ksenonsäteilykertymä, puhumattakaan radoni. Posiva kertoo miten Olkiluodon onkalointinsa keskeisin peruspilari on bentoniitti. Bentoniitti on niinikää savikivipölyinen aine, jonka vedenläpäisykykyjä Posivakin kehuu sanomalla bentoniitin imevän kuin pesusieni turvoten itseensä vettä. Ah siis ai vai vettä? Posiva kertoo myös bentoniitin kykenevän imemään sisuksiinsa myös suolaista vettä kuin sokeri. Niin ja sen seurauksena bentoniitti myös Posivan mukaan sulaa kuten esikuvana käytetty sokeri. Ei kertakaikkiaan.
Sekä ydinvoimaloitten keskeinen suojabetoni, että myös ydinjätteen niinikää keskeisin suoja-aine bentoniitti eivät estäkkään tarkemmassa tutkinnassa MITÄÄN tunnettua säteilyn ”partikkelien” lävistyksiä.. . Lopuksi haluan muistuttaa katastrofin pointin. Ydinreaktorin kaikkein olenaisin säteilymuoto on nimenomaan neutronivuio. Sähköisesti neutraali äärimmäisen pieni atomipartikkelijyvänen. Toki on kaiken säteilysuojan ongelmitta lävistävä valtaisat määrät mm. neutriinoja myös. Näiden lisäksi reaktorin pääsäteilykuorma perustuu sinkoaviin neutroneihin. Neutronivuo lävistää ongelmitta jopa METRIN umopiterästä. Mutta kun reaktorien seinät on viidesosia tai alle tästä on suojaa haettu betonilisäyksin. Mutta nyt huomaamme, ettei säteilyn ulostuloa oikeasti estä mikään!
Mäntytuhoista.
Jos jonkin asian olen kirjoittamisellani saanut paljastettua suuremmalle yleisölle, niin 3v putkeen salatun TVO:n ympäristöstä alkuun lähtenee megalomaanisen suuren männynneulaskatokatastrofin tiedotteita. Vielä kesäkuussa antamiani valokuviakin epäiltiin systemaattisesti manipuloiduiksi. Vaan niin juttu alkoi mädätä ydinalan käsiin varsin pikaisesti YLE:n tehdessä aiheesta kesäkuulla muutaman päivän päästä näyttävän alueuutiset TV-kuvannuksin. Säteilymetsätuhon ensimmäisiä selkeitä merkkejä löytyi tarkoin salatusta TVO:n SYKEsarja B7 raportista 1993 lähtien kiihtyvästi. Nyt mennään syyskuun alussa jo tässä: T.S. 05.09.2009. karoliina Niemi ylitarkastaja maa- ja metsätalousministeriöstä, Antti Pouttu tutkija Metsäntutkimuslaitokselta. (Otantoja artikkelistaan):”Lentoruiskutus EI estänyt tuhojen kehittymistä uusilla alueilla Lounais Suomessa. Tuhometsäalaa on Etelä- ja Keski-Pohjanaan sekä Lounais- ja Keski-Suomen männiköissä. Tuhot ulottuvat noin 300 000ha suuruisella alueella. Saimaa, Pohjois-Karjalassa Outokummun ympäristöissä. Kaustinen Pohjanmaalla pistiäistä on tavattu jo 2007 eteenpäin.
Havaintojen mukaan kuolleet puut olivat ennen syöntiä heikkokuntoisia! Metsätuhot ennakoivat jopa -40 % kasvutappioita vuosikymmeneksi! Huonommissa niukkaravinteisillä kalliopohja-alueilla johtaa jopa puiden kokonaiskuolemisiin.” Hurjaa tekstiä kaikkineen. turun yliopiston ja TVO:n SYKEsarja B7 kertoi kymmenien kilometrien päähän jo silloin ydinvoimalapäästöjen tuhonneen puut jopa -43 % harsuuntumisasteisiin. Tällaisiin valmiiksi säteilyn heikentämiin metsiin siis tutkijoiden mukaan mäntypistiäisetkin helposti ja nähdyin seurauksin menivät. Keskeisin sanoma tuli jo alkutekstissä. ”metsien mäntypistiäisten tuhoamisruiskutuksilla EI ole merkitystä, koska metsät kuolevat ILNMANKIN pistiäisiä! Eli kuten olen aiemmin jo kertonut, pistiäiset eivät ole syy vaan seuraus. Säteilypäästöt ydinvoimaloista todettiin jo 1993 raportissa syylliseksi. Nyt vaan korjataan sitä ydinsäteilyn alati kasvamaan pantua tuhoa, mitä sinne on vuosikymmenet ydinvoimalapäästöin kylvetty. Kuten tutkijat tässäkin tähdentää. Metsiämme kohtaa alati kasvava totaalinen ja globaali säteilytuho! Ei mikään ihme, että raportin 40 % kadon mukaan on metsäteollisuus päättänyt jo pienentää metsiemme käyttöä tuon ennustetun -40 %. Eli tulevaisuudessa saamme tottua metsättömiin ydinaavikoituviin maisemiimme. Niin jos säilymme rytäkästä edes ITSE hengissä!
———————–
LED
05.09.2009. Mielenkiintoinen löydös Kiinassa messuilta oli niinikää massiivinen LED valaisinkokonaisuus. Se koostuu 10kpl *10kpl matriisin noin 2W diodien paketeista. Kyse on jäähdytetystä uskomattoman tehokkaasta 200W katulampusta, joka antaa huikean 100 lumenen valon. Tämä on siinä mielessä mullistava löydös, koska massiivisella alumiinirivoilla jäähdytetty valaisin lienee maailman ensimmäisiä KUNNON LED valoja kautta aikain.
Myös Suomessa on JO myynissä ihan toimivanoloisia mm. tällaisia 52W LED/loistelamppuliitettyjä valoja kyseisellä firmalla. Passaa tällaisilla laitteilla jo lähteä säästämään energiaa jo ihan tosissaan.
http://kuvaton.com/k/ugm.jpg
[img]http://kuvaton.com/k/ugm.jpg[/img]
03.09.2009 MTV teksti TV:”Arctic Sea- jutussa paljon lausuntoja antanut päätoimittaja on painostettu lähtemään Venäjältä. Merenkulkuaiheisen Sovfraht- uutiskirjeen päätoimittaja Mihail Voitenko kertoo lähteneensä Istanbuliin saatuaan oudon varoitussoiton. Sitaatit puhelun sisällöstä ovat jo levinneet Venäjän mediaan. -Kysyin paljonko on aikaa ja minulle vastattiin, että tunteja, Voitenko kertoo. -Otin lipun ensimmäiselle lennolle ja lähdin Istanbuliin. Se onnistui helposti, sillä minulla ei ole perhettä eikä omistusasuntoa Moskovassa.
*Aika hurjaksi muuten menee. Meikäläinen kun lienee koko Suomessa eräs eniten ja jo ennakkoon tästäkin mystisestä ns. ”puulastilaivasta” ja sen uraanikaappailuista kirjoitellut julkisuuteen. Oikeasti. Kuka enää edes kuvittelee, ettei koko episodin keskeisin sanoma ollut antaa Suomen uraanijalostamohankkeille silkkaa kylmää varoitusta. Suomella ei tällaiseen saumaan olle PIENINTÄKÄÄN markkinarakoa aikomiinsa EU:n ydinasejalostamoilleen, tästä olen VARMA! Ja hyvä siltäosin koko maamme kansalle myös. En tiedä mutta TVO/STUK/SUPO:t on silkkana RAIVONA!
———-
KVANTTIUTUMISESTA.
Kun kaksi kiinteää elektronin massaa ”parinmuodostusreaktiossaan” yhteiskooltaan n. 1 000 000eV yhdistettiin MUODOSTUI saadusta ”massasta” massaltaan 1 000 000eV gammaterssi. Ja TAAS kun tuo massaltaan 1 000 000eV gammaterssi vuorovaikuttaa aineen pinnalla siitä muodostuu, .. .yllätys yllätys TAAS kaksi 0,5Mev+ 0,5MeV massasta KIINTOELEKTRONIA!
Eli jos outomaan STUK/Aaksun harhaiset käsitykset prosessimuutoksiin katoavista ja haihtuvista -50 % kadoista PITÄISI paikkansa tämä muutos kuoleentuisi energiakatoonsa kerrasta parista. Mutta EI. Se kun tämä kvanttimaailma toimiikin 100 % hyötysuhteillaan voi parinmuodostuksissa säteily-massa-säteily-massa-säteily. . . .muutokset toistua ongelmitta kerta toisensa perään ja aina vaan ei MITÄÄN katoa! Kova pala, kun eivät harhaisuutenne vaan taivu reaalifysiikkaan. Siksi meikä näitä esittää, että oivallettaisiin piireissä. ::)
—————–
Tuo auringossa syntyvä fotoni on samanhenkinen. Jos sinulla on vaikka 1 500kg painoinen auto allasi. Ajat sillä jossain romurallissa päin toisia autoja. Niin yhteen mutkaan jää lokasuoja takaa. Toiseen mutkaan rikkoutuu sivulasi. Kolmanteen törmäykseesi katoaa konepelti. Itse asiassa romurallissa kadotat AINA jotain kulkupelisi kokonaismassasta, koska toimit perusfysiikan lakien mukaan. Kun autosi PUNNITAAN saattaa se painaa lopulta vain 1200kg. Tehtyäsi törmäilyjä kun menetät sekä massaasi, polttoainettasi, voiteluöljyjäsi ja jopa ateriasi painoja.
Mutta kun fotoni kaahailee auringon sisuksissa pintaan 3miljardia törmäilyvuottaan, se samalla lailla valonnopeudella törmäilee auringon atomirakenteissa. STUK/Aaksun väärennettyjen tulkintojen mukaan MYÖS valon fotonin pitäisi keventyä ns. ”absorptiomekanismeillaan”. Ja alkujaan sinihohtoisen fotonin pitäisi lurpahtaa auringon pinnalle väsyneenä suurimmat potkut menettäneenä. Ei alun ”1 500kg” massaisena. Vaan kuten autossasi 1 200kg painoisena hyytyneenä punafotonina ulos! Vaan oikeasti Auringosta pullahtaa ulos AINA 100 % energiansa pitänyt hohdokas ponteva fotoni, kuten näemme.
Jos yhtään haluat tajuta esitettyä kvanttifysiikan erikoisuuksia, pääsit kärryille. Kvanttifysiikka jo SANANA kun tarkoittaa, että muutosprosessit ovat kuin äänittäessäsi tapahtuu. Elämämme kilo/litraluokan fysiikka on ANALOGISTA. Tämä todentuu sillä, että JOKA uudelleenäänityksessä latistuu välitetty tieto. Suuremmat taajuudet katoavat puuroutuen ja sanomat sävelkuluista vääristyy joka äänitystoistossa. Kvanttimaailma on nimensä Mukkaan DIGITAALISTA= KVANTITTUNUTTA=HÄVIÖTÖNTÄ! Ero on huikeaa. Kun King Elviksen levy on silkkaa suhinaa, jo muutaman analogitoistoäänityksensä jälkeen. Elviksen digitoitu äänitoisto on UNIIKEIN MAHDOLLINEN vielä 100
#44 ”Aivan kuin maailman 2 000 johtavaa ilmastoalan tiedemiestä olisivat väärässä”
Ketä nämä 2000 johtavaa ilmastoalan tiedemiestä oikein ovat?
Jos tarkoitat IPCC:n porukkaa niin siellä ei kovin montaa tiedemiestä ollut ja nekin vähä mitä oli, eivät todellakaan olleet yksimielisiä asoista.
http://www.johnlocke.org/locke…l?id=18982
Muutenkin koko instanssi on pelkkä poliittinen lobbarijärjestö joka ei ole sen enempää tieteellinen kuin puolueetonkaan.
http://mclean.ch/climate/IPCC.htm
ET: Perustat väitteesi jonkun australialaisen yksityishenkilön kotisiuvillaan esittämiin olettamiin sekä toisen henkilön keskustelupalstalle tekemään postaukseen. Katsoin hänen vinkkaamaansa videopätkää ja siinä puhuttiin lähinnä karjan metaanipäästöjen rajoittamisesta. Amerikkalaisella John Locke -säätiön sivustolla vierailevat varmaankin kovan luokan yksityisomaisuuden puolustajat. (John Locke oli filosofi jonka ajatuksille käsitys omaisuudensuojasta rakentuu varsinkin Yhdysvalloissa.) Tuon Mc Cleanin väittämät ovat hänen omia mielipiteitään. Hän myös vetoaa auktoriteetteihin kuten ”IPCC rewiever xxx…” Kuka tahansa voi olla IPCC-arvioija.
Niin ja eiköhän niitä lobbareita ole jonoiksi asti juuri teollisuudella ja muilla intressiryhmillä, jotka eivät halua päästörajoituksia tai eivät halua maksaa puhtaammasta teknologiasta. Tuskin puhtaan teknologian uusilla aloilla on lobbaukseen niin paljon varaa – vaikka toivottavaa olisikin. Nämä alat kun pyrkivät pääsemään kannattaviksi ja anelevat valtioilta tukea. Motiivi lobbaukseen olisi myös pienillä lapsillamme, tulevaisuuden asukkailla, mutta resurssit eivät vielä oikein riitä. Ainakaa perustamaan korkean tason tieteellistä organisaatiota.
Tässä alla hieman YK:n UNEPin alaisen IPCC-organisaation toiminnasta. Koska sen organisaatio jakaantuu monelle tasolle, niin olit oikeassa, kaikki tuskin ovat ilmastotieteilijöitä. En löytänyt tästä tarkkaa lukua, kuinka paljon minkäkin alan ihmisiä on mukana, mutta tutkimukset kerätään tuota ydinporukkaa paljon laajemmalti. Uudet tutkimustulokset joutuvat myös eri tahojen tarkkaan syyniin. Ja totta, tiesin kyllä että nämäkään tiedemiehet eivät ole kaikesta samaa mieltä. Se olisikin outoa, kun kyseessä on näin monisyinen ilmiö. Vahva konsensus on kuitenkin siitä, että ilmasto lämpenee ja että ihmisellä on siihen päästöjen kautta merkittävä vaikutus.
http://www.ipcc.ch/organization/organization_structure.htm
“This Appendix complements the Procedures for the Preparation, Review, Acceptance, Adoption, Approval and Publication of IPCC Reports:
The IPCC is a huge and yet very tiny organization. Thousand of scientists all over the world contribute to the work of the IPCC on a voluntary basis as authors, contributors and reviewers. Their work is supported by a central IPCC Secretariat, whose role is to plan, coordinate and oversee all IPCC activities and by the Technical Support Units. The Secretariat and the TSUs employ 5-10 people each.
There are three main classes of IPCC materials, each of which is defined in Section 2.
A. IPCC Reports (which include Assessments, Synthesis and Special Reports and their Summaries for
Policymakers and Methodology Reports)
B. Technical Papers
C. Supporting Materials
In general, IPCC Reports are accepted by the appropriate Working Group.
Reports to be accepted by the Working Groups, and reports prepared by the Task Force on National Greenhouse Gas Inventories will undergo expert and government/expert reviews. The review process generally takes place in three stages: expert review of IPCC Reports, government/expert review of IPCC Reports, government review of the Summaries for Policymakers, Overview Chapters and/or the Synthesis Report. Working Group/Task Force Bureau Co-Chairs should aim to avoid (or at least minimise) the overlap of government review periods for different IPCC Reports and with Sessions of the Conference of Parties of the United Nations Framework Convention of Climate Change and its subsidiary bodies.
To ensure proper preparation and review, the following steps should be undertaken:
1. Compilation of lists of Coordinating Lead Authors, Lead Authors, Contributing Authors, Expert Reviewers, Review
Editors and Government Focal Points.
2. Selection of Lead Authors.
3. Preparation of draft Report.
4. Review.
a. First review (by experts).
b. Second review (by governments and experts).
5. Preparation of final draft Report.
Acceptance of Report at a Session of the Working Group(s) or the Panel respectively.
First, the best possible scientific and technical advice should be included so that the IPCC Reports represent the latest scientific, technical and socio-economic findings and are as comprehensive as possible. Secondly, a wide circulation process, ensuring representation of independent experts ( i.e. experts not involved in the preparation of that particular chapter) from developing and developed countries and countries with economies in transition should aim to involve as many experts as possible in the IPCC process. Thirdly, the review process should be objective, open and transparent. “
Toki on hyvä, että IPCC:n kuten kaikkien valtaa omaavien instanssien (IPCC omaa tosin vain asiantuntijavaltaa) toimintaa tarkastellaan kriittisesti. Itse pelkään, että valtioiden edustajat vesittävät virallisia lausuntoja liian myönteiseen suuntaan. Kukaan kun ei halua maksumieheksi.
Katsotaanpa faktoja silmiin:
1. Nykyisen yhteiskuntamme ”hyvinvoinnin” ylläpito edellyttävä kasvavaa taloutta
2. Hyvinvoinnin ylläpito, eli jatkuvasti kasvava talous ja kasvava väestömäärä yhdessä edellyttävät kiihtyvää luonnonvarojen kulutusta
Näiden faktojen valossa ihmiskunnalla on noin kaksi vaihtoehtoa:
Skenaario 1: keksimme seuraavan 30 vuoden aikana ehtymättömän energialähteen, Kalevalan Sammon ja tähtienvälisen moottorin, joilla saamme varmistettua kiihtyvällä tahdilla kasvavan ruuan ja puhtaan veden tarpeet alati kasvavalle väestömäärälle. Kulutusjuhlat jatkukoon ja pieni ilmaston lämpeneminen on vain positiivinen asia.
Skenaario 2: maapallo on pyöreä, ja sillä on rajalliset resurssit. Jossain vaiheessa tulee kulutuksen ja resurssien raja vastaan, ja kulutusjuhlat loppuvat. Uuden yhteiskunnallisen hyvinvoinnin taso löytyy tasapainosta uusiutuvien resurssien kanssa.
Skenaario 1 tuntuu suuresta älystämme huolimatta hieman naivistiselta, joten näyttäisi siltä, että joudumme ainakin varautumaan Skenaario 2:een, vaikka mitään ilmaston lämpenemistä ei olisikaan.
Miten ihmisyhteiskunta on varautunut skenaario 2:een? Itselläni ei tule ikävä kyllä muuta mieleen kuin puolustusmäärärahoilla, joten sitten kun globaalit resurssit alkavat ehtymään, niin siitä seuraavan skenaarion arvailu ei ole hankalaa eikä mukavaa pohdittavaa.
Olisiko ihmisen mahdollista välttää todennäköistä kohtaloaan, ja käyttää älyään ennen kuin on se liian myöhäistä?
Älyn pilkahduksia on hankala nähdä varsinkin yhteiskunnallisella tasolla, koska humaanin ihmisyhteiskunnan ei tarvitse ottaa kantaa kulutuksen ja elintason saatikka populaation koon säätelyyn, koska humaani yhteiskunta tuntuu uskovan sitkeästi skenaario1:een.
Sikäli ilmaston lämpenemisen voi nähdä oikein positiivisena asia, että se ei ole äiti-maan varsinainen sairaus, vaan sairauden oire. Varsinainen sairaus on ihmiskunnan liikakansoitus ja maapallon resurssien haaskaus. Ehkä äiti-maan kuumeilu antaa ihmiselle jonkinlaisen uskonnollisen herätyksen ja alamme käyttämään suurta älyämme ennen kuin se on kulttuurimme säilymisen kannalta liian myöhäistä.
Hyssyttelylinjalle.
http://kuvaton.com/k/uDa.jpg
- T.S. 06.09.2009: ”Moni ympäristöasiantuntija turhautuu poliisien nihkeään asenteeseen. Kuntien kesken suuria eroja puuttumisessa ympäristörikoksiin. (Lehdessä on suunnattomista aluemetsätuhoista mm. Turussa kertova kuva. Totaalisesti pystyyn kuolleessa metsäpalassa on toki kuolleita mäntyjä. Mutta kuvaan on tieten otettu samaa vauhtia kuolevia niin kuusikkoja, kuin koivikkoja. Lehden viesti onkin se, miten viranomaiset on nihkeitä tutkimaan TVO:n ydinvoimalapäästöjä. SYKEsarja B7 mainitsemien ydinvoimalan päöästöjen kertoman takia innot tyssää! Kun selitysharhaksi ei kansa enää usko edes mäntyyn erikoistuneita pistiäisiä. Joilla ei selity aluaskasvillisuuden varpuja myöten pitkin maatamme kuolevat metsämme puulajeista riippumatta, alkaa virannomaisten vilpillisyys kertakaikkiaan etoa. Kuin pilkaten lehti jatkaa tätä viranomaisvedätystä:”Se ei ole ympäristörukos vaan normaali ilmiö luonnossa, luonnonsuojelutarkastaja Jarmo Laine Turun kaupungin ympäristösuojelutoimistosta kertoo.”
-Jos joltain meni ohi, niin samaa hyssyttelypimitystä viranomaistemme ydinsuojelusta seuraava varoittava esimerkki. Kyse on mm. siitä, kun kansaa on alati alkanut kauhistaa pinkkiset ja verenkarvaaksi muutamina lähivuosina ryöstäytyneet ydinvoimaloitten kasautuvat säteilyn energioideen kertymät. Myös taivaankansien näkyvänä shokkipinkkipunana. Mielenkiintoiseksi tällaiset ydinhallinnon syöttämät tietoiset valheet tekee, että ko . riisinolkia polttaen tuleva savu on mustaa, ja sitä on tehty myös samassa mitassa vuosituhannet. Mutta ydinhallinnon ostamissa valheissa ei anneta totuuksien näköjään häiritä. Kirjoittamaan ydinala on ostanut tällä kertaa Erkki Kauhasen. T.M.12/ 09:”Jokainen , joka on matkustellut syksyllä Itä-Aasian maaseudulla, muistaa riipivän punaiset loppukesän auringonlaskut, jotka itse asiassa johtuvat juuri oljenpolton savusta”. Niin . .valheen jäljet on tunnetun lyhyet. Voisimme toki naureskellen kertoa , ettei ymmärtääksemme Suomen taivaanpinkkiin tavaankansiin taida maapallon takaa paljon materiaalia piisata. Mutta koska kyseessä on niin kertakaikiaan ydinalan panikoima valhesyherö, niin annetaan sen mädätä mahdottomuuteensa ja jatketaan lainauksin samasta lehdestä.
- 2008 Tukholman kokouksessa todettiin maailman suurimman uhan olevan mm. totaalisen vesikadon. Mielenkiintoiseksi homman tekee myös se, että ilmaston muutoksen on AINA kerrottu lisäävän haihdunnan kautta kasvattavan sateita +40%. Mutta ydinvoimaloitten ionisaatiopäästöt sadepilvimekanismin tapoillaan ovat todellisuudessa tuhonneet sadannastamme koko tämän kasvun. Ja päälle tuoneet -40% sadantakadon EU:n tietolainan mukaan. Tähän päälle, uraanijalostus tuhlaa mm. eteläisen pallonpuoliskon rajuiten makeaa vettä mm. Australiassa. Käytännössä liki jokainen 1000MW ydinvoimala tappaa 1 500L/s vesiä makeanveden jäähdytystorneissaan. Ydinrakentelun ilmatuhomekanismi tunnetaan yleissanana ”ydinaavikoituminen”. Myös omissa Lapijoen (320km2 vesivaluman mittauksissani olen todennut systemaattisesti -31% 13v ajan olleen totaalisen sadantakadon. Tänä vuona mennään uskomattomasti rajuuntuvassa -63% globaalilaskussa. Tiedostan, ettei olla silti alkua pidemmällä. Koska. T.M.12/ 09:”Yhdysvaltain ilmakehän tutkimuslaitoksen (National Center for Atmospheric Research’) tutkijat julkaisivat toukokuussa sarja Journal of Climate tutkimuksen, jonka mukaa maailman suuret joet ovat kuivumassa! Miltei joka kolmannessa maailman 925 suurjoessa 1948- 2004 ulottuvassa aineistossa on todettu vähentymistä. Kuivuvia mm. Niger, Ganges ja Kiinan Keltainen joki. Kaikissa mitatuissa joissa on jatkovirtaamaennuste huononeva. Syistä mm. veden lisääntynyt käyttö ja sateitten muuttuneet liikeradat. Tutkijat varoittavat noidankehästä: meriin virtaava vähentynyt makeavesi kasvattaa valtamerien suolaisuutta, haitaten merivirtoja ja säitä. Mielenkiintoista, että ydinaavikoituminen on viimein ollut PAKKO tuoda kansan varotukseksi!
-06.09.2009. YLE FSTV5:” Ranskan Bretagnessa katastrofaalisiin mittoihin ryöstäytynyt merien levän merikasvut. Näytetään miten Suomen Selkämerestämme tältä kesältä tutut mergalomaaniset 20 000km2 kokoiset levälauttakummutukset ydinlauhdelämmössä kasvaneesta levälillinkistä ovat arkipäivää myös ydinvoimalauhteistaan kuulussa Ranskan rannikkoseudussa. Haisevaa, kärpäsparvien, myrkyllistä ja vaarallista metriluokkapaksua levälillinkiä aumattiin uutiskuvissa valtavin puskutraktorein rantahietikoilta. Maailman päästöt on 1970-luvun pahimmista ajoistaan vähentyneet kuulema -98%. Samalla ydinvoimaloitten lauhdekummuttamisten- ja säteilyn haitat ovat alati vaan kasautuen lisääntyneet niin tällä mennään. Suomessa tällaiset faktat TVO:n osalta vaiettiin viranomaispuuttumisin ennennäkemättömällä raivolla. Toki mm. tämä Bretagnen levään perustuva ydinfakta jätettiin systemaattisesti ydinviranomaistemme uhkailuin kaikkialta muualta uutisoinnistamme pois! Kun ongelmanhoitajille annetaan ydinlahjusrahaa ja viranomaispamppua päähän päädytään CCCP/DDR tyyppiseen valtioväkivaltakoneiston pakkoon: ”ongelmaa EI OLE!” Ja jos joku sen silti näkee, niin bannia, linnaa ja uhkailua koko poliisiköörillä!
07.09.2009. TV uutisointiin tuotiin Englannista väite siitä, että Mossad ja Venäjä olisivat yhteistuumin demonneet Arctic Sea aluksen kaappauksen? Väitteessään esitettiin, että Venäjän ns. ”kenraalit” olisivat päättäneet myydä laivanlastillisen S300 ohjuksia Iranin hallitukselle. Ja tähän kauppaan olisi sitten Israelin Mossad puuttunut. No tämän uutisen puolestaan Suomen KRP ja myös 08.09 Venäjän ulkoministeri sergei Lavrov kumosi heti kättelyssä. Ollenn lähempänä totuutta monestakin syystä. Ei valtamerilaiva uppoa liki kokonaan muutamasta keveästi lentämään tarkoitetusta raketista. Ei sisäministeriömme lähde geigermittaamaan säteilyjäämiä Pietarsaareen tavallisten rakettien jäljiltä. Ei laivallinen Venäjän huippurakettilaatikoita vaadi laivan erityiskustomointeja Pietarin telakoilla. Eikä kenraalien vallassa olisi myydä raketteja ohi valtiohallintonsa. Venäjän sukellusveneen näyttö jo alkupäivinä pitkin rannikkojamme kertoo asian olleen NIMENOMAAN Venäjän hallituksen mahtidemo siitä, ettei Itämeri ole uraanilasteille turvallinen. Toki EU:n Englanti Ranskalle ei Suomalaisuraanin kuljetuksien estelyt näin käy.
http://kuvaton.com/k/uDY.jpg
-T.K.10-09:” Britaniaan suunitteilla huikean iso 8 000MW ja 10kpl. ydinvoimalaa korvaava vuoroveteen perustuva uudisekovesivoimalaitos. Hyödyntäen Englanni ja Skotlannin rajan Bristolin ja Cardffin edustan Severnjoen suun 14-15m vuorovesienergiareservit. Hankkeen tehot tyydyttäisivät 5% koko Britanian energiatarpeista. Kyse on näinollen maailman suurimmasta pioneerihenkisestä uusiutuvaan energiaan perustuva tuotantolaitos.” Hanke ennakkotapauksena ja ekouudivoiman toimivuuden esimerkkinä on ydinalan hampaissa alustaan asti 100% CO2 vapaana, 100% päästöttömänä malliesimerkkinä rommuttaessaan 10 ydinvoimalan tekotarpeet Britaniasta kerrasta!
Tosiasia on, että ihmislajia ei tarvitse suojella eikä puolustaa. Me tuskin ensimmäisinä olemme häviämässä sukupuuttoon. Radikaali väestöromahdus on todennäköisesti kyllä edessä. Mutta joku kyllä selviää.
On aika pohtia, miten se selviäjä olen minä, minun lähimmäiseni ja jälkikasvuni, pikemmin kuin joku muu. Mihin siis kannattaa nyt panostaa 50 vuoden tähtäimellä, jos haluaa olla selviytyjien joukossa?
Mihinkä sijoittaa? No se lienee selvää, että jos tyhmyyksissään sijoittaa ydinvoimaan katoaa elämä maapalloltamme ihmisten osalata varsin pian!
———–
Murskakooste.
Osui tuossa silmiin 10.09.2009 T&T palstoilla, että syyskuusta 2008 syksyyn 2009 Suomeamme on kohdannut ennenäkemättömän raju teollisuutemme -24% volyyminsa alasajo, (toki myös energiavolyyminsa!). Syinä on mm. se, että teollisuutemme ulosliputtaa ennenkokemattoman rajusti tuotantolinjojaan. 11.09.2009. Teollisuuden uusien tilausten arvo oli heinäkuussa 31,1 prosenttia pienempi kuin viime vuoden heinäkuussa. Tammi–heinäkuussa uudet tilaukset laskivat 36,9 prosenttia vuoden takaisesta, Tilastokeskus kertoo. Metsiämme parhaillaan tappavat säteilypäästöjen aiheuttamat 300 000
Jatkoa edelliseen.
Euroerkki selkeän fiksusti täällä kirjoitelleena tajusi heti kättelyssä myös aaltovoiman potentiaalin. Juu, Fortumilla ihan o i k e a s t i osataan sijoittaa aaltovoimapotentiaaliin, koska aaltovoimasta povataan maailman ekoenergiabuumia! Itse asiassa selkeästi jopa tuulibuumia isompaa! Kun jo nyt 40% energiamassiivirahasta menee tuulivoimaan niin ahtaalta alkaa näyttää myös ydinalalle, jos aaltovoimalat vie pian tuon päälle +60%!)
Suomalaisten sukeltajien huikea aaltovoimaidea on uniikki. Hyödyntää syvällä rannalla mereen palaavia ”syväpaluuaaltoja”. Siiitä kiva idee, ettei voimaloita näy lainkaan. Sopii m y ö s ongelmitta jopa Suomemme, jäätyvillekin rannoille. Niin ja energiapotentiaali on toki rajaton. Valtavien meriemme aallot kun ei tunnetusti rauhoitu i k i n ä ! Myrskyt ei vaikuta pinnan alle jne. Vielä aletaan muutaman vuoden päästä ihmettelemään ihan tosissaan, kuka tyhmä sijoittaisi kasvavien uraanikaivosten CO2 tuotantoihin yms. rahaa kiinni 30v ajaksi ilman takaisinmaksatuksia vuosikymmeniin. Kun ekouudisvoimalat viedään jo nyt käsistä! Niillä kun tuotanto alkaa maksamaan itsensä takaisin rakennuskuukauden jälkeen! Mm. tämän suuri raha sivistysmaissa alkaa hiffata ja äänestää näyttävästi ydinalaansa alas. Obama ei muuten ole sanonut Bushista täysin poiketen yhtään ydinmyönteistä kommenttia ikinä. (Sulki ensitöikseen mm. USA:n keskeiset Yassavuorien ydinjätehankkeet tulpatakseen uraani/plutonium/ ties mitkä thoriumvoimalahankkeet tieten seinään! Hän kun tajusi näkemämme Arctic Sean tyyppisten terroritekojen Akilleukseksi mm. uraanikuljetuksiimme. Saksassa mm. ydinalan torppasi ydinjätekuljetusten mahdoton vartiointi, jos muistatte jne? Obaman siis fiksusti ymmärtää!.)
Tuo Saksan aurinkomalli on jatkotyyliin muuten kuvaavan kaunista, jopa köyhille maille toivoa viimein antava! Sijoitetaan kansainvälisiin hankkeisiin ja tuodaan ongelmitta sähköt meille tarpeen mukaan. Kaikki hyötyy ja CO2 kiintiöt hetkessä nollia. Ei harmia ikisäteilypäästöistä, vuosikymmenten rahan kiinijäämisistä megainvestointeihin odottelemaan vuosien lupapelleilyjä. Ei tarvitse jännätä edes ydinonnettomuusjatkoja Tshernosektoreilta aamun kammouutisiimme. Niin ja miksei puhuttaisi siitä, että mm. USA pyörisi 1000
#66: On hyvin hankala ennustaa millaiseksi maailma muuttuu, ja mutta esimerkiksi täällä on aihetta spekuloitu hieman tarkemmin:
http://watd.wuthering-heights.…ttodo.html
Jännä juttu muuten, kuinka ilmastonmuutos nähdään ihmiskunnan suurimpana haasteena ja huolena, vaikka halvan öljyn loppuminen tulee todennäköisesti tappamaan länsimaalaisen hyvinvointikulttuurin hyvinkin nopeasti muutaman vuosikymmenen kuluessa öljyhuipun jälkeen. Öljy ei toki lopu öljyhuippuun, mutta kallistuva öljy tulee tappamaan teollisen kasvun ja hyvinvoinnin edellytykset varsinkin niistä yhteiskunnista, joilla ei ole omia energiaresursseja.
Siinä tulee hiilidioksidirajoitukset voimaan vähän niin kuin pakotettuna ilman kansainvälisiä sopimuksiakin.
Tutustukaapa öljyhuippuun (peak oil) ja sen mahdollisiin seurauksiin, ja miettikääpä sitten kantaanne ydinvoimaan uusiksi.
Ilmaston lämpeneminen on sanan mukaisesti vasta vain lämmittelyä niille haasteille sille, mitä meillä on kohta edessämme ilman öljyä.
Peak oil -lyhyt oppimäärä:
http://www.wolfatthedoor.org.uk/
On tosiaan niin, ettei ydinenergiaa 2008 jälkeen enää ole edes olemassa energiapositiivisena sanoo mm. USA/ MIT jo 1988 tekemissään laskelmissaan!
——–
WSOY Luonnontieteitä kaikille 1951.
Eräät aikamme tarkimmin piilotettu kvanttiydinfysiikan materiaali on niin sensuroitua, ettei löydy kuin yli 50v vanhoista sensurointien ulkopuolelle jääneistä kirjoista. Minulta meni aikaa kauan, ennenkuin sain käsiini tällaista nyky-ydinsensoreistamme vapaata helmitason kirjallisuutta. Onneksi ydinsensorimme huomaamatta on jäänyt kirja, jonka pohjatieto perustuu v.1936 tason materiaaleihin:
”Radioaktiivisten aineiden olennaisimmat ominaisuudet ovat niiden vaikutus valokuvalevyyn ja niiden kyky ionisoida ilmaa niin, että elektroskooppi menettää niiden läheisyydessä hyvin nopeasti sähkövarauksensa. Radioaktiivinen säteily saa eräät aineet, kuten timantin, sinkkisulfidin, bariumplatinasyanidin loistamaan. Kun beettasäteilijän lehelle tuodaan voimakas magneettikenttä tai sähkövaraus huomataan sädekimpun taipuvan kuten positiivisesti varautuneet osat. Kun alfasäteilijä radiumsuola on sijoitettuna tyhjiö lasikupuun ja jonkin ajan kuluttua on annettu valon kulkea kuvun läpi, niin spektroskooppisesti tarkastelemalla nähdään läpi kulkeneessa valossa heliumin absorbtioispektrin kuuluvia mustia viivoja. Radiumsäteily muttuu fyysiseksi heliumiksi. Näillä atomeilla, jotka muodostavat alfa-säteet on kahden elektronin menetyksestä aiheutunut kahden yksikön positiivivaraus. Helium-atomeista puuttuvat elektronit muodostavat beettasäteet. Radiumin hajaantumiseen kuuluu valonnopea gammasäteily.
Valosähköinen vaikutus ja viivaspektri. Röntgensäteet, gammasäteet ja ultraviolettisäteet tekevät kaasut sähköä johtaviksi!. (JUURI TÄMÄ totuus on mitä tarkimmin salattua! Säteilyn todetaan kylmästi muuttavan arkisen ilman happomaisiksi superradikaaleiksi, rautanaulajohtavaksi ionisoituneiksi myrkkyaineikseen. Joilla on kyky silpoa aineita, biomateriaaliamme riistämällä niistä valenssielektoneja, myös sähköä johtavina kauempaakin! Jolloin sisäänhengitetty arkinen ilmakin muuttuu silmittömäksi tappajaksi! Aivan uskomatonta, että tällaiset ilmaan säteilyvarastoitumat, perusmyrkytysominaisuudet jne. päätettiin systemaattisesti myöhemmistä ydinalan kirjallisuuksista yhteispäätöksin vain poistaa. Nykyiset tiedostot eivät lainkaan uskalla kertoa tätä faktaa mekanismista joka muuttaa jo varsin pienilläkin säteilyenergian varastoitumillaan hengitysilmamme silmittömiksi tappajiksi. Beettasoihtuteilaajiksi ja säteilyvarstona on keskeisen ydinenergian vuotokanava ohi mittalaitteitten biotooppeihimme. Tshernobylissä esim. juuri nämä tappoi koko valvomon väen hetkessä demoten kammottavuuttaan.)
Säteilyosumien ionisoiva vaikutus kertoo siitä, miten ne riistävät elektroneja kaasun atomeista. Voimme ajatella niiden aiheuttavan kohdistettuun metallipintaankin positiivisen sähkövarauksen. Tavallisesti metallit ionisoituvat kun niihin kohdistaa säteilyä. Säteilyn irrottaessa valenssisidosten elektroneja isäntäatomeista sitoen itseensä säteilyn energiaa. Kuumennetun alkuaineen valotaajuussäteily osoittaa, että atomit voivat säteillä ympäristöönsä sitä energiaa, jota ovat sitoneet itseensä. Siten, että elektronit ovat siirtyneet alkuperäiseltä paikaltaan. Hehkuvassa kappaleessa kuumennettaessa elektroni hyppää oman atominsa sydämestä kauemmas varastoiden potentiaalienergiaa. Ja toiset elektronit hypätessään takaisin lähemmäs ydintään menettävät fotonoiden ulos potenttiaalienergiaansa. Kullakin alkuaineella on omat tietyn taajuuden valospektriviivansa. Kun aine ottaa vastaan energiaa, elektronit hyppivät ulospäin ja palatessaan sisäänpäin luovuttavat tarkalla taajuudellaan säteilyään.”
Atomin halkaisemisesta kirja kertoo mm.:”On itsestään selvää, että vain maailmanhallituksella voidaan välttää ihmiskunnan tuho ja itsenäiset kansalliset hallitukset ovat suoranainen uhka ihmiskunnan olemassaololle. Koskaan aiemmin ihmiskunnan kohtalo ei ole riippunut niin paljon, kuin nyt siitä kuinka tiedemiehet käsittävät kansalaisvastuunsa. Me nykyisin elävät voimme joutua yhteiseen hautaan. . .!” Äärimmäisen osunutta ydinvoiman keskustelua jo 60v sitten. Kuten huomaamme tiedemisten moraalinen vastuu on lakaistu maton alle sillä, että KESKEISIÄ ydintietoja pimitetään. Kriitttiset kansan harvat äänet tieten tuleva ydintuho sulutetaan alati kasvatettavalla miliisiväkivaltakoneistolla. Jopa Stalin olisi Suomemme ydinkansanmurhan kulttuuristamme ylpeä!
—————
WSOY Luonto tieteen valossa osa IV toimittanut G. Mellander v. 1911.s.370
WSOY Luonto tieteen valossa osa IV toimittanut G. Mellander v. 1911.s.370
”On omituista huomata mitenkä syvälle oli juurtunut läpi monien vuosisatojen vanhoista kreikkalaisista filosofeista lähtien aina alkemisteihin, ja vieläpä myöhempienkin kemian tutkijoiden käsitys mahdollisuudesta muuttaa metalleja toisiksi ja luottamus kerran keksittävään välineeseen ”viisauden kiveen”, jonka avulla tuo kaikki kävisi päinsä, ja joka omaisisi muitakin ihmeellisiä ominaisuuksia, kuten esim. tautien parantamiskyvyn jne. Ja jo melkein samalla vuosisadalla kun tieteellinen tutkimus alkoi tulla vakuuttuneeksi alkemistien unen mahdottomuudesta, tehtiin keksintö, joka aivan hämmästyttävässä määrässä kantoi povessaan alkemistien unen toteutumisen. Joka on pakottanut suorastaan tunnustamaan, että alkemistien käsitys metallien muuttumisesta on ei ainoastaan teoreettisesti mahdollinen, vaan että sitä lakkaamatta tapahtuu ympäröivässä luonnossa. Ja kun tarkastamme kokonaisuudessaan niitä ominaisuuksia, mitkä tutkimus on radiumille jo ehtinyt omistaa, ei voisi ajatella yksityiskohtaisempaa todellista vastinetta alkemistien viisauden kivelle, kuin mikä sillä radiumissa todellakin on! Mutta rientäkäämme tutustumaan tähän ihmeitä tekevään kahdennenkymmenennen vuosisadan viisauden kiveen: Mitä on radium?” . . .AAMEN! Tässä siis muurataan sellaiselle fantasiaydinuskovaisuudelle perustus jo 100v sitten, ettei voi kuin hämmästellä, onko pappina ydinyhtiön kansainvälisin rahavalloin voideltu nykyaikainen uhripappi-insinööri, vai onko itse jumaluudet määränneet ydinuskovaisuuden ihmiskunnan viimeiseksi harhaopiksi, joka tulee ihmiskunnan elämän edellytykset tuhoamaan viimeiseen mieheen. Fanaattisuus säteilyn kaikkivoipaisuususkoon on siis JO 100v pitkä, halleluja.
”Lyhyesti se on yksi niistä satakunnasta alkuaineesta, jotka meidän päiviemme kemian tutkimus tuntee, yksi niistä aineista, joiden edustajista esim. rauta, kupari, typpi ja happi ovat meille kaikille tunnettuja. Kuten muillakin alkuaineilla on radiumilla oma erikoinen valospektrinsä, jonka kautta se voidaan myöskin erottaa toisista alkuaineista. Mutta mikä sitten on radiumille ominaista, joka sille antaa niin erikoisesti huomattavan aseman toisten vanhempien veljien ja sisariensa joukosta? Ennenkaikkea se, että siitä eroaa lakkaamatta sitä YMPÄRÖIVÄÄN TILAAN omituisia vaikutuksia, nk. s ä t e i l y j ä . Tästä juuri sen nimikin radium = säde. Meille löytyy useita keinoja näiden säteilyjen huomaamiseen. Voisimmepa jo ilman muuta paljain SILMIN huomata näitä vaikutuksia, jos olisimme siinä onnellisessa asemassa, että saisimme tarkastella hiukan suurempaa radiummäärää, ja tekisimme sen pimeässä. Näkisimme silloin radiumvalmisteemme ja sen lähettämän ympäristön olevan KIRKKAASTI VALAISTUNA. Niin kirkkaasti, että voimme pilkkosen pimeässä erottaa tarkkaan tuon pienen ainemäärän ja lasiputken, jossa se sijaitsee. Vieläpä enemmänkin, voisimme sen avulla lukea jotakuinkin pientä kirjoitustakin. Radium säteilee siis VALOA! Mutta jo aivan pienilläkin määrillä radiumia voimme huomata näitä vaikutuksia, jos käytämme muutamia yksinkertaisia apuneuvoja. Tällaiset ovat esim. muutamat mineraalit ja jotkut kemialliset yhdistykset, joille on ominaista ruveta loistamaan pimeässä, kun ne joutuvat lähelle radiumvalmistetta. Esim. bariumplatinacyanuri-suolalla sivelty pahvilevy, samanlainen jota käytetään röntgensäteiden havaitsemiseen.
Kun asetamme sen lähelle radiumvalmistetta, alkaa se valaista omituisella SINERTÄVÄLLÄ VALOLLA! Ja mikä kummallisinta tuo valo EI HEIKKENE huomattavasti, vaikka asetamme levyn ja radiumvalmisteen välille esim. kirjan, lautakappalen tai yksimpä ohuen metallilevynkin. Huomaamme, että radiumista lähtevät säteilyt voivat kulkea sellaistenkin esineiden läpi, jotka eivät laske lävitsensä tavallista valoa. Varsin helposti voimme näiden eri aineiden läpi kulkevien vaikutusten ja säteilyjen olemassaolon huomata valokuvausalevyn avulla. Radiumin säteillä voimme myöskin synnyttää VALOKUVIA pimeässä ja lisäksi sellaisten esineiden LÄPI, joiden lävitse valo ei voi tunkeutua. Niin voimme niiden avulla valokuvata esim. suljetussa kukkarossa olevat rahat. Ehkäpä lukijani muistanevat jo varmemmin tutustuneensa samantapaisiin säteilyihin. Niin onkin. Luonnon I:ssä osassa tutustuimme nk. röntgensäteisiin, joilla oli juuri samanlainen ominaisuus. Radium lähettää siis lakkaamatta ympäristöönsä hyvin läpitunkevia röntgensäteitä.
Mutta vielä on meillä mainitsematta kaikkein tärkein ja samalla tarkin keino radiumsäteitten huomaamiseen. Se perustuu niiden ominaisuuteen tehdä ilma SÄHKÖJOHTAJAKSI! Ilma on yleensä hyvin huono sähkönjohtaja. Jos varaamme esim. eristetyn metallipallon sähköllä, niin se voi ilmassa säilyttää pitkät ajat sähkövarauksena. Sen sijaan, jos asetamme sen läheisyyteen radiumvalmisteen, menettää se sähköisyytensä muutamassa SILMÄNRÄPÄYKSESSÄ. Parhaiten voimme tutustua tähän ominaisuuteen nk. elektroskopin eli sähkönäyttimen avulla. Se on yksinkertainen kone, jonka jokainen voi itsekin helpopsti rakentaa (leydenin pullo). Heti kun asetamme elektroskopin levyn läheisyyteen radiumvalmisteen, johtuu sähkö nopeasti YMPÄRÖIVÄÄN ILMAAN! Tämä mittauslaitos on niin herkkä, että sen avulla voipi helposti osoittaa niinkin pienen radiummäärän kuin miljoonas osa yhdestä grammasta. Säteiden lähempi tutkimus on osoittanut, että ne ovat AINETTA, osaksi hiukkasia, joiden paino on noin 4-kerta suurempi kuin vetyatomin, osaksi vieläkin paljon hienompia osasia, joita eriää suurella nopeudella säteilevästä aineesta, siis radiumista. Ainehiukkaset kulkevat nopeudella, joka lähenee valon nopeutta, siis noin 300 000km/s. Suuren nopeutensa ja pienuutensa takia on niillä kyky tunkea helposti toisten aineiden läpi. Kun radium lakkaamatta säteilee hiukkasia, olisi odotettavissa, että radiumin paino vähenee. Näin onkin laita. Sinä 10v ajan, minkä radium on tunnettu, ei olla voitu vaa’alla havaita huomattavaa painon vähennystä. Voidaan laskea radiumin 1 760 vuodessa menettävän säteilyn kautta puolet painostansa! Jos meillä nyt 1911 olisi 1g radiumia, niin se 3671 painaisi vaan 0,5g.
Mutta paitsi näitä säteitä, joista edellä olemme kertoneet, eroaa radiumista vielä muutakin. Voipi nim. huomata, että ILMA radiumvalmisteen LÄHEISYYDESSÄ vaikuttaa elektroskooppiin samalla tavalla kuin itse radium, senkin JÄLKEEN kun radiumsuola on viety etämmäksi. Jos esim. ilma putkesta, jossa on säilytetty radiumia, johdetaan sähköllä varatun elektroskopin sisään, menettää elektroskopi sähköisyytensä aivan lyhyessä ajassa. Tämä johtuu siitä, että radiumista erkanee kaasumaista ainetta, jolla taasen on samat ominaisuudet kuin itse radiumilla. Tätä radiumista syntyvää radioaktiivista kaasua kutsutaan RADIUMEMANATOKSI. Emanatiokaasu loistaa pimeässä kirkkaalla valolla. Tästä syystä on se saanut kemiallisena alkuaineena nimen NITON (loistava). Kerroimme, että tämä emanatio- eli nitonkaasu lähettää myöskin samanlaisia säteitä kuin radium. Herää tietysti jälleen mieleen kysymys, mitä jää jäljelle nitonin osasista tai atomeista niiden särkyessä. Tutkimus on osoittanut, että jälleen syntyy uusi radioatiivinen aine, joka tällä kertaa on kiinteä. Mutta sekään ei ole pysyvä, vaan hajoaa edelleen. Yrjö Tuomikoski”. Vai näkyy säteily jo ihan paljain silmin valoina, ja mites tämä suhteutuu oivaltavuudessaan paljon kiistaa aiheuttaneisiin beettasoihtukuvauksiin? Kuten oivasti huomaamme ongelmitta säteilyn tuotokset kyettiin näkemään jo 100v sitten. Mutta suoranainen SHOKKI on huomata miten ilmakehässä säteilyn energiat siirtyy kuin TYHJÄÄ! Hämmästymme miten ilmakehään varastoituvat säteilyn ENERGIAT muuttaa sen tappavan vaarallisen energiseksi, joka mm. tappaa hengitettynä keuhkot polttaen ihmisen kuin tyhjää vaan! Tällaiset ominaisuuksien opetukset on systemaattisesti nykymaailmamme tietokannoista siis TIETEN POISTETTU IAEA/SUPO ydnhallinnon toimesta! Ei tosiaan mikään ihme, että tällaista sensuroinneista vapaata materiaalia saa etsiä sellaisesta tietokannasta, johon ydinrikollisuushallintomme pitkät lonkerotkaan ei yletä!
————-
Lisää kirja-aiheesta.
Noin homma pelittää. Mutta hei kamaan man! Luvin samaisesta kirjasarjasta, että radium oli keksinyt Ranskan Becquerel. VASTA äsken v.1896 ja oli aiheuttanut maailmanlaajuisen KAIVUUBUUMIN! Radiumia kuulema haalittiin heti alusta asti kissojen ja koirien kanssa, yllätys yllätys JUURI USA:sta ja Saksan Alppien seutumilta, josta tuuli tuo päästöt sujuvasti myös Skandinaviaan asti! Luuletko ihan tosissasi, etei tällaiset miljardien kivitonnien yhtäkkiset megaisoksi ryöstäytyneet uraanikaivamiset vaikuta paikallisiin Alppisoliin ja mikroilmastoon? Oikeassa olet toki siinä, että levää VARMASTI kasvoi jo ihan luonnontilassa ja (miksei luonnon radonlähteissäkin) esim. Grönlannissa ja tällaisissa paikoissa. Grönlannin valtava kaasut salpaava jäämassiivi kun 100% varmasti keskittää sen alta vuotavat radonoinnit valtavaan keskittymiskonsentraatioon jäätikköjen reunaan, jossa levät sille ihan luonnonmenetelmin altistuu. Mutta olen käytännössä varma, että juuri ilmiön keskittymisKASVUT kaivuun alettua 10v aikana aiheuttivat jo silloin kansassa kauhua LISÄÄNTYNEINÄ silminnähden kaivosympäristöissä ja kauempanakin leväkasvuräjähdyksinä. Jotain kertokoon tilanteesta lisäteksti samaisesta kirjasta:
”1g radiumia valmistamiseen tarvitaan käyttää tuhansia kiloja raaka-ainetta.- Erotustyö on lisäksi siksi pitkäaikaista ja erityisesti koulutettuja voimia kysyvä, että radiumin hinta on ja tulee aina pysymään SATUMAISEN KORKEANA! (Rinnastettavisssa siis kullan kaivuuhysteriaan. Sieltä kaivetaan, mistä vaan kyetään, rikastuakseen!) 1mg radiumia maksaa 500mk, 1g vsitten 0,5 milj markkaa ja kilo kokonaista 500milj. markkaa. Näin suurta määrää, nim. kokonaista kiloa, sitä tuskin koskaan saadaan valmistettuksikaan. Nykyään löytyy sitä kaikkiaan erotettuna noin 10 grammaa hajotettuna kymmeniin laboratorioihin ympäri maailmaa. Sanoimme, että radiumia löytyy luonnossa hyvin pienissä määrin. Tärkein mineraali, josta sitä erotetaan, on eräs uraanimalmi, nimelllä, pikivälke, jota löytyy suuremmissa määrissä ainoastaan Böhmissä (Saksa DDR Wismut Ronneburgina myöhemmin tunnettu maailman suurin ydinvoimaekotuho). Täällä saadaan 5 000kg pikivälkettä kaksi grammaa radiumia vuodessa! Aivan pienissä määrin löytyy radiumia kaikkialta luonnossa. Meidän tavallinen graniittimme sisältää esim. jokaista miljoonaa kiloa kohti 2,9 mgr radiumia. Vesissä löytyy sitä myös pienissä määrin, . . . .SAMOIN ILMASSA!!!!”
*Eli kuten läpi suorastaan HUUTAA Mauno Koiviston ja Fransoi Miitterandin 1986 EU:n ultrasalaisen uraaninkaivuusopimusten kivijalka Suomen 80 000km2 uraanininkavamiseen luotiin moraalittomuuden huipun rahan kiilto silmissä jo yli 100v sitten. Mikään ei ole muuuttunut ja mitään ei ydinkiimaiset ole oppineet rikostensa vaikutuksista sortamaansa luontoon. Tossa se surutta paljastettiin jo! Uraaninkaivuun kiihtyminen aiheutti jo reilun 10v päästä globaalista JOPA radiumin ilma kontaminaation mitattavaa noususpurttia.(Ikinä en ole kuullut, mistään, että radiummalmi leviää suoraan ja noin mitattavan konkreettisesti ilmaan jäädäkseen kaivoksilta näiltä nykyuraanimainaroinnin IAEA-sensoreiltamme.) Radiumhan tosiaan kirjan tiedoin hajosi varastoituen surutta myös mm. ilmaan! Hei kamaan täähän on siis aivan H Y S T E E R I S E N hyväskäypänen obus!) Suhteuta nyt kaikkee. Pojat on tässä vaiheessa (1911) maailmalla kaivelleet 5 000kg*10g= minimissään 50 000kg uraanirikastetta, no huonommat esiintymät huomioiden 100 000- 1 000 000kg uraanirikasteita maapallomme päälle hajoamaan maailman tuuliin ja JO havaitaan levän räjähdysmäistä hälyttävää kasvulisää. Suhteutas nyt tämä genre sitten nykyiseen uraanintarpeeseen kun sotapuoli tarvii 94% uraaneista. Ns. ”siviilipuolen” 6% osuuteen 450 kpl about 900MW reaktoria vaatii vuodessa 90t noin 4,5% uraanierät. Ja tätä sekoilua on harrastettuna jo 60v megamitoissa
Aurinkosuojat polvillaan II!
Kuin Saturnuksen kuitten paimentamat saturnuksen kuulut renkaat pyörittää myös Telluksemme lentoradallaan kasvavaa leegiota säteilypäästökasvujensa syntivanaansa:”T&T. Tuomas Kangasniemi, 05.10. Kosminen säteily on noussut ennätyksellisen korkeaksi. Aurinko ilman pilkkuja xuv-alueen kuvassa. Auringon hiukkastuuli on riski maanpäälliselle elämälle mutta Auringon magneettikenttä suojaa kosmisilta säteiltä. Kosminen säteily Maan magneettikentän ulkopuolella on yltänyt korkeammaksi kuin koskaan aiemmin n. 50 vuotta kestäneen havaintohistorian aikana, kertoo New Scientist. Nasan mukaan ennätys ylittyi vastikään 19 prosentilla.” Pieni ilmoitus, joka kertoo maailmamme ympäriltä kuolevan niin valtavaan säteilynousuihin ilmakehässään, ettei vastaavaa olla tavattu koskaan! Sanomatta selvää, ettei esim. STUK ole korviaan lotkauttanut koko kammo-ilmiöstä. Saati, että osaisi kertoa varsinaisista syistä mitään. Asiaan pitää porautua aivan uudella volyymilla.
Oleellinen MUUTOS on tapahtunut, koska jopa auringon käyttäytymisen kerrotaan systeemissä muuttuneen rajusti. Auringon tiedämme muodostuneen liki kliinisen puhtaasta vedystä. Perusvedyssä on kaikista muista alkuaineista poiketen huikea ominaisuus. Ollen AINOA alkuaine, jossa ei ole neutroneja sisuksissaan. Siksi vety on ainoa alkuaine, joka ei kykene varastoimaan suoraan radioaktiiviSÄTEILYÄ! Vaikka aurinko saa säteilyä, se muuttaa sen vedyn ainoalla valenssielektronillaan vain 13,9eV energiseksi UV-fotonoinniksi (ja valofotoneiksi)! Mutta vetyjä on muitakin. Jos vety saa sisuksiinsa yhdenkin neutronin, se varastoi samalla huikeasti isomman 2 200 000eV sidossäteilyenergian, ja koko vetyatomin ominaisuudet muuttuvat rajusti. Deuteriumiksi muuttunut vety kykenee neutroniinsa nyt varastoimaan 511 000eV säteilyenergiat. Kun alkuperäinen vety summauttaa lisää neutroneja se muuttuu vaarallisesta säteilyvarastoitumiskyvystään tunnetuksi tritiumatomiksi. 12,3v (T½) varastoitumiskykyineen. Auringon vedyn täyttämä heliosfääri on niin laaja, että myös maapallomme liikkuu sen sisällä soikioradallaan.
Artikkeli kertoo vavahduttavana havaintona, auringossamme säännöllisenä toistuneet 11v aurinkopilkkujaksot ovat yhtäkkiä pysähtyneet rajun muutoksen seurauksena kuin seinään! Nyt aurinkopilkkujaksot on jo 2v myöhässä ja epätoivo alkaa vallata. Kysellään hädissään miksi? Puhutaan tovi puolijohteista. Puolijohde on välitilassa oleva aine, joka ei oikeasti ole ihan metalli johtaakseen sähköä. Se on ”a i v a n hilkulla”, muttei johda sähköä täysin puhtaina pitoisuuksina. Kun puolijohteista tehdään johtavia diodeja niihin upotetaan o l e m a t t o m a t määrät vieraitta atomialkuaineita. Näin eriste saadaan johteeksi. Auringon flarepurkaus on mitä rajuin sähkömagneettinen purkauksen hetkellinen sähköä johtava lenkki irti auringon muuten huonommin sähköä johtavassa pinnassa. Ideana samaa kuin sähkökaapelien eristeväliin heitetty sähköä johtava metallihitunen. Muuten purkautumaton sähkövaraus räiskähtää valokaarena välähtäen. Kunnes latauksien oikosuluttua sähkötehoja ei enää riitä. Tämä ilmiä auringon pinnassa on tuo nyt puuttumaan jäänyt flareoikosulkujen mangneetinen valokaaripurkaus. Se vaatii onnistuakseen ukkosen salamoinnin kaltaisen eriste välitilaansa, jossa energia varastoistaan purkautuu ainoaa käytettävää johtavaa kaasureittiään pitkin pinnasta ponnahtavaan plasmakaareensa.
Tasapaino on äärimmäisen herkkää energian kummutessa auringosta ja toisaalta sen väkivaltaisen ”pakko-”purkautumisten auringonpilkkujen määrien suhteen. Niin herkkä, että aurinko tekee jatkuvaa korjaustaan pinnan purkausjohdeatomimäärien ja sisäisen kumpuavan energiavolyyminsa kanssa. Kuin vireinen huilun nuotti. Pienikin muutos ja systemi ei ”värähtele” oikein! Maapallomme kuuluu oleellisesti tähän säserään soitinviritykseen. 1945 eteenpäin Telluksessamme on tapahtunut yksi ratkaiseva muutos. Se on alkanut tuotta valtavat määrät ylijäämäistä NEUTRONOINTIA!. 2009 mennessä maamme normaali säteilytaso on kohotettu ydinvoimaloitten tauottomalla karkaavien neutriinojen, neutronivoittensa, gammasäteittensä takia luionnontilastaan 10-kertaisuuksiinsa! Reaktorista vapautunut neutroni kulkee herkästi yli 1000km päähän räjähtämättä, vapautuessaan päällämme oleviin avaruuksiin. Määrät sadoista ydinvoimaloistamme ei ole pientä. Neutronit törmäävät sielä olevaan auringon jalon puhtaisiin vetyatomeihin. Muuttavat ne sumeilematta tritiumeiksi ja deuteriumeiksi. Radallaan kiitävä mapallomme jättää tähän rataansa loputtomana mattotonnistona neutronilisinsä kyllästämää vanaa surutta vuosikymmenten ajan.
Tämä pilvi joutuu massiivisen auringon vetovoimakenttään, siitä alkaa muodostua koko auringon ympäröivä valtaisa säteilevä ympäristöään paremmin sähköä johtava ioninen oikosulkurengas. Se kykenee nyt varastoimaan itseensä miljoonaluokkaa aiempaa enemmän Auringosta avaruuteen säteilyenergiaa. Kyeten muuttamaan auringon sisällä vallitsevia sähköjohtavuusvakioita tramaattisesti. Mitä enemmän se sieppaa rajuja säteilyenergioita varastoihinsa, sitä agresiivisemmin se pystyy sekundäärisenä rengasjohteena muuntamaan sähköisiä auringon flarepurkausten muutosvoimia. Säteilykasvullaan se kykenee alati kiihtyvästi iskemään raskaampien alkuaineitten kirjoa taivaankappaleittemme pinnoista. Niiden ionisaation atomikasvukierteestä tämä vyöhyke muuttuu entistä raskaamman atomisaaliinsa mukana sähköä johtavammaksi säteilyvarastoksi. Sen säteilyenergiapaineella ryyditetyt äärimmilleen viritetyt ionisaatomisaaliit päätyvät auringon vetovoimakenttiin oikosulkemaan, gammaten kiihtyvästi auringon flarepurkauskeskuspintaa nähdyin seurauksin. Luonto tieteen valossa 1909 kertoo oleellisimman, miten jopa suljetun radiumampulin pelkkä läpivienti laboratoriossa aiheuttaa hämmentävän reaktion. Sähköä johtamaton ilma muuttui säteilykasvustaan ionisoituneeksi johtavaksi. Huomattiin häkellyttävästi miten sähkövarastoidut leydenpullot tyhjenivät johdeilmaan hetkissä! Nyt tämä vastavankaltainen ilmiö Auringon vetykaasuissa aiheuttaa säteilyn kasvuillaan samankaltaisen kohtalokkaaksi elämälle muuttuvan reaktion! Auringon elintärkeä flarepurkausten varassa toimiva sähköinen magneettikenttämekanismi on ihmiskunnan säteilymateriaalipäästöin tuhoutumassa tässä ja nyt elintärkeine suojelumekanismeineen! . . Hetken hiljaisuus..
+20%/v II.
Auringosta tulossa hirmumyrsky I!
T.K.13-09.Vuosi 2012 on auringonpurkausten vuosi. Kun auringonpurkaukset syöksevät avaruuteen miljardien ydinpommien verran energiaa, Maa on vaaravyöhykkeessä. Vuona 1859 raivosi supermyrsky, joka olisi lamauttanut täysin nyky-yhteiskunnan tietoliikenteen, sähkönjakelun. 2012 ennustettu avaruusmyrsky voi edetä näin: Valtava plasmapilvi sinkoutuu Auringosta suoraan maata kohti. ACE-luotain varoittaa 45min etuajassa, mutta hirmumyrskystä vain 15min etuajassa. Se ei riitä vaikka hälytys lähetetään tuhansiin (ydin!) voimaloihin asialle ei ehditä tehdä juuri mitään. Suurin osa sähkönjakelusta ja tietoliikenteestä on katkennut. Aurinkomyrskyn magneettikenttä aiheuttaa suuria muutoksia Maan magneettikentässä. Synnyttäen jopa tuhansien ampeerien virtapiikejä suurjännitejohtoihin. Muuntoasemat romahtavat ja johtimet sulavat. Sähkökatkokset leviävät nopeasti sähköverkon ylikuormittuessa. Vesi-, elintarvikehuollot, polttoainejakelut, kuljetuskalustot, kotitaloudet, teollisuus, sateliittiliikennöinnit romahtavat. Hetkissä tilanne on liki kestämätön. 1989 Quebecissä aurinkomyrsky pimensi näin 90 sekunnissa miljoonien sähköhuollot.
*Niin 90 sekunnissa olisi liki 500 kpl ydinvoimaloita pitkin maailmaa seis. Tiedämme, että ilman elintärkeitä hätäjäähdytyssähköjään nämä KAIKKI sulauttavat raktoriensa 100 tonnin sisuksensa kaiken tieltään sulattaviksi velloviksi säteilylaavajärviksi.. Ööhöm taidamme kohta elää varsin mielenkintoisia aikoja! Olen aina sanonut, että ydinvoima lähtee, mutta viekö se muassaan siihen sokeasti luottavan ihmiskunnan? . Niin elämme t o s i a a n muutaman vuoden päästä enemmän kuin mielnkiintoisia aikoja! Mutta toki aina voi luottaa hullun tuuriinko? Käykää katsomassa TVO:n Olkiluotoa. Maamme sähkönhuollon keskeisin solmupiste lähettää megalomaanisia AVOlinjahirviöitään 300km päähän Helsinkiin sellaisella keskittymällään jo nyt, että asia hirvittää haavoittuvuuksissaan eduskuntaa myöten. Siinä sitä on Aurinkomyrskyille johdinpituutta ottaa kunnon potkutehoja!
* 2012 aurinkomyrskyennusteessa on mielenkintoinen piirre, nyt todetaan auringon liki kyvyttömäksi purkaa flarepurkauksinsa sisuksistaan tasaisesti kasautuvia ylijäävää fuusioenergioitaan. Ihmiskunnan säteilyhäirintä on päätymässä vuorovaikutuksessamme auringon vastaiskuun oikein spesiaaliponnella. Aurinkoa ei ole koko tutkintajaksona nähty noin pahaenteisenä kuin juuri nyt. Ihmiskunta toki selviäisi sähkökatkoksistaan vaivoin 1859 opein. Vesivoimalat, kivihiilivoimalt, biopolttimet ja vastaavat tuulivoimalat saadaan kyllä ongelmitta turvallisesti alas ilman sähköjäkin ja aikanaan toki myös ylös. SE EI ole ongelma ISOLLA. . Vaan se miten selviämme ilman teoreettistakaan mahdollisuutta jälkijäähdyttää alas rojahtaneet sadat ydinvoimalamme ilman siihen elintärkeää varasähköä! Koko IAEA:n edesvastuuttomat ydinturvahuoltoperusteet kun lepää sen varassa, miten alas rojahtaneen ydinvoimalan vuorokausien jälkilämpökuorman saa poispumpattua muualta tuoduin sähköverkoin esim. vesivoimaloilla. Mutta miten toimitaan kun OL-1, OL-2 laitokset vaatisivat Jimmy Carterlain mukaiset 2*88MW hätäsähkönsä vuorokausiluokissa. Laitoksella toki on 8* 1,8MW ala-arvoiset dieselinsä. Mutta 176MW tarve/ 14,4MW saannolla= pelleluku 8% tarpeesta! On sielä toki mitä lie Safen lipeäakkujakin muutama hyllyllinen, no salli nauraaa niiden mikrotasaon avusta tähän!) Yksi on totaalisen varmaa tuollaisessa, YDIN LÄHTEE !!!
———–
Auringosta tulossa hirmumyrsky II
T.K.13-09.(USA:n presidentti Obamalle myönnettiin 09.10.2009 Nobelin rauhanpalkinto hänen intensiivisestä halustaan perustaa uraanista täysin vapaa Maapallo. Aie koskee sekä ase-, että siviiliydinvoimaloita. Nyt tiedostamme mistä tämä halu kumpusi tukensa antaneen Norjan Nobelkomitean lehtereille. Mutta nyt on tosiaan enää kyse siitä e h d i t ä ä n k ö romuttaa maapallomme suurin uhkaaja ennen kuin rysähtää.)Kaikkein voimakkain tunnettu avaruusmyrsky sattui 1859. Vastaava nyt lamaannuttaisi yhteuskuntamme toiminnot jopa vuosiksi. Tammikuussa 2009 Yhdysvaltojen kansallinen tiedeakatemia julkaisi raporttinsa ”Sever Space Weather Evens- Understanding Societal and Economic Impact” avaruussääraporttinsa talousvaikutuksista. Ei ole sattumaa, että raportti julkaistiin hiljaisuudessa Obaman tullessa virkaan, odotellessamme 2012 auringonpilkkumaksimia. 1859 tyylinen toistuma maksaisi ensivuonaan 1-2 biljoonaa dollaria. Yhteiskunta lamaantuisi vähintään 5-10 vuodeksi!
USA menettäisi 300 muuntaja-asemaa ja sähköt 130 miljoonalta. (USA:n pitkiin sähkönsiirtoihin lisätyt ns. amorfiset erikoiskalliit muuntajat ovat yliherkkiä jo hyvinkin pienille flaremagneettimuutosten synnyttämille tasasähköisille staattisille vinokuormille. Siksi katkeilevat verkot on ydinriippuvaisen USA:n erityishuolen alla. Kaikki alkoi luonnottoman kirkkailla revontuli-ionisaatiopilvillä, joiden valossa näki lukea. Niitä pidettiin vain lähinnä kinnostavina. Ihmisillä ei ollut sähköjä, mutta lennätinasemat olivat tärkeitä kuin internet nyt ihmiskunnan elämisen edellytyksenä. Muutama päivä tästä 1 syyskuuta Britti tähtitieteilijä Richard Carrington näki Auringon pinnasta räjähtäneet 5min kestäneet valkovalojuovat kaukana Auringon pinnan yläpuolella. Vain 17 tuntia tästä maahan osui uusi, paljon ensimäistä voimakkaampi magneettinen myrsky. Revontuli-ionisaatiopilvet iskivät taivaalle kautta maailman Euroopasta, USA, Australia, Havajille näkyen. Lennätinasemia syttyi tuleen molemmin puolin Atlantia. Lennättimiä voitiin käyttää jopa ilman virtalähteitään mangneetti-indusoinnilla.
Kalliovuorella luultiin Auringon nousevan keskellä yötä ja kullankaivajat lähtivät nauttimaan aamiaisiaan. Vasta 4 syyskuuta avaruusmyrsky laantui. Carrington huomasi ennennäkemättömän rajut revontulet kautta aikain vain 17h auringonpurkauksen jälkeen. Kyseessä oli harvinainen kaksoispurkaus, Auringon irrottaessa itsestään 2 erillistä plasmapilveä koronapukaus CMEnä. Pääasiassa ionisoituneen vedyn elektronien ja protonien sisältäneet miljardien tonnien ainesmäärät. Supermyrsky voi kumota Maan säteilyvyöhykevaikutukset, jos plasmapilven magneettiviivat kulkevat vastakkain Maan kenttäviivoihin. Kietoutuen toisiinsa valtavasti energiaa vapauttaen. Pilvi oli Maahan osuessaan 1000km/s nopea ja 50milj. km leveä. Kahden vastakkaissuuntaisen kentän kohdatessa kenttien energiat muuttuu atomaaristen hiukkasten kineettisiksi liike-energioiksi synnyttäen mm. revontuli-ionisaatiota. Ilmiö oli 50 miljoonan asteen roihupurkaus. Jälkimmäinen purkaus eteni epätavallisen suurella 2 400km/sekuntivauhdilla. Myrsky tuhosi sitä paitsi joksikin aikaa Maan omat säteilyvyöhykkeet- ja otsonikerroksestamme 5%! Kun suurienergiset hiukkaset osuvat avaruusmyrskyn aikana Maan yläilmakehään, ne reagoivat ilmakehän hapen ja typen kanssa ja muodostavat nitraatteja. Osa nitraateista kerrostui Grönlannin ja Antarktiksen mannerjäähän varastoon.(Mielenkintoista miten ilmiöt kietoutuvat. Mm. minun ja Vesan jopas videoimaankiin säteilykasvun maailmaan lisäämiin typpiyhdistelannoituksista kumpuaviin ihmetystä herättäviin punaleväsateisiin asti!)
1859 oli ankarin myrsky 450 vuoteen. (Pahimmat Aurinkoflaret ko. pienemmät suorastaan p u i s t a t a v a t ! Öljykriisin enteitten rajuin ydinvoimalabuumin vuosi 1972. Itäblogin romahduksen synnyttämä rajun CCCP/SEV ydintalousrappeutumisvuosi. Tshernovaikutusten sikäläisten ydinvoimaloitten ajon ”hälläväliä” kliimaksivuosi 1989! Niin kruunuksi mehiläisten säteilyionisaatikuolemien alkuvuosi 2003! Toki vain neljäsosia 1859 tasoista, mutta sitä ISOA odotellen. . ) Auringon käyttäytyminen näyttää kuitenkin olevan muuttumassa, koska 2008 ei olllut lainkaan pilkkuja 266 päivään vuodessa. Sitä rauhallisempaa vain 1913. Auringon epätavallinen käytös on jatkunut 2009, jolloin alkuvuoden 3kk oli pilkutonta 79vrk. 87% ajasta. Aurinkotuuli on heikompi aikoihin. 2008 STEREO luotain havaitsikin äkillisen purkauksen, vaikka Aurinko oli muuten rauhallinen pilkuitta. Myös 1859 supermyrsky alkoi vähäaktiivisen Auringon kautena. Yhteiskunnan, e r i t y i s e s t i ydinvoimaloissaan kiinni roikkuvan yhteiskunnan lamaannuttamiseen ei tarvitakkaan kuin YKSI supermyrsky. Hemmetin kuvottavaa, mutta ah niin enteelisen mielenkintoinen viite miten yksisilmäiseen ydinvoimaan tuijottamisesta luonto tulee rankaisemaan.
——
-Tässä siis EI ole kyse mistään aurinkoräjähtelyistä, vaan siitä, että ihmisen puuttuminen auringon mekanismeihin valtavalla luonnottomilla ydinvoimaloistaan syytämillään neutronivuollaan tekee vähän samantyyppisen ilmiön, kuin saippua tasaisella jaksotuksellaan räjähtävässä geyshirissä. Muuttaessaan sen painevärähtelyaikataulua pehmittämällä veden pintajännityksiä. Räjähdyssuihku pyrkisi ”luonnollisissa” olosuhteissa toistumaan ehkä vasta 300v päästä. Nyt neutronisaastutettu Auringon pinta näyttää ihmiskunnan säteilysaastutuksin räjähtävän toimintaansa 300v etuajassaan! Siitä tässä on myös ”kohtalon sormeilua”, miten ydinala pääsyyllisenä kiistatta myös on Auringon iskun suorastaan kirurgisen tarkka hyökkäyskohde! Katoaa siinä sitten toki ydinalan illuusiot siitä, ettei luonto kykenisi puolustautumaan, saati rankaisemaan. Uutinen tiedelehdessä kivasti kertoo, kykenee ja KORKOJEN kanssa!
———-
IV. Boorilentoruiskutuksista.
Syksystä 2009 muodostuu huikea näytelmä siitä miten massiivisin kansainvälisin lentokoneoffensiivein maailmalla yritetään epätoivoisesti vastata ydinuhkiemme jatkuviin kasvuihin. Idea on yksinkertaisimmillaan siinä, että kun reaktoreissa neutronivuota leikataan alemmas boorilisällä sieppaamalla vesisaostuksin, niin tätä samanlaista booriliuosta ruiskutetaan valtavilla maapallon kattavilla lentoruiskutusinvaasioilla kautta mantereitten ilmakehäämme tekemään samaa. Suunnattomin resurssein lentoyhtiöt levittelevät parhaillaan alati neutronivuon päästöisempiin pinkkipunertuviin taivaisiimmme laivanlasteittain booriliuosta. Kasvaviin taivassäteilykasvuun, joka jo on tuhonnut sielä partioivia lentokoneita kymmenin, kymmenin. Eivät ne Etelä- Ameriikan ja Afrikan rannoille yms. syöksyneet etsityt ja vaietut ranskalaiskoneitten yms. lentokonetuhot olleet kuin luontomme varoitusetuvartioita. Joita viranomaisemme piilottivat sanomasta totuuttaan. Seuraa dokumentaatiota:
20.09.2009
http://www.youtube.com/watch?v=NsPMrJogC88
12.10.2009
http://www.youtube.com/watch?v=FAPxA_6aywU
2009. syyskulla NASA antoi yleishälytyksensä siitä miten maapallomme ilmakehän säteilytasot olivat suorastaan räjähtämässä käsiin. +20% vuodessa oli sellainen shokki, joka laukaisi nuo kerrotut megalomaaniset ruiskutukset. Toki -93% mehiläiskadot ja mm. Suomeamme runtelemat 300 000ha kokoiset säteilymetsätuhot oli jo hyvissä ajoin kortistoitu. Kyse on pelkistetysti siitä, että jokaisesta 1000MW ydinreaktorista karkaa mittaamattomasti 1000MW TAUOTON neutronivuo kasautumaan biotooppeihimme. Nyt kasvu on ryöstäytymässä hillittömiin kasvuihinsa, jotain on ollut näköjään pakko yrittää! Ydinvoimaloitten pysäyttäminen olisi ainoa edes pientä toivoa antavaa, mutta vippaskonsteilla on nyt alettu. Tällä ei toki ratkaista mitään, mutta ostetaan muutamia kukausia suojalisäaikaa suureen ydinkatastrofiimme.
USA:n tiedeyhteisö julkaisi ennakoivat laskelmaennusteensa siitä miten v.1859 JO tapahtuneen toistuvien Auringon flarepurkausten tullessa 2012 ajankohtaiseksi on pakko toimia tässä ja nyt. T.K. lehden artikkelissa 2009 toki kerrottiin vain pintahuolet. Ydinvoimaloitten ja koko teollisuusimpperialisminsa totaalinen syöksyminen tuhoonsa arkisessa superflarepurkuksessa koettiin niin vaarallisena aiheena, ettei sitä uskalettu kuin vaan hipaista. Tämä Vesan ansiokas syyskuun lentoruiskutusvideointi kertoo tätäKIN pahemmasta tulevaisuudestamme. Antakaa kun kerron. 1909 WSOY, ”Luonto tieteen valossa”. Maamme tällä hetkellä vainotuimmissa teoksesissa kerrotaan historiallisena totuutena miten jo suljetun radiumampulin hetkellinen läpivienti laboratorioissa muutti ilmakehän säteilymyrkyttyneeksi sähköä johtavaksi kuin rautanaula. Niinikää tiedetään säteilyn polttavan ilmakehän hapen elektroniköyhäksi happiradikaaliksi, joka puolestaan ”ultra”-polttaa mm. typen ilmasta saatavaan happeen kiinteänvalkeaksi typpioksidipulveriksi. Sähkökenttävalokaarin syntetisoitiin maailmansotien ajoista lähtien typpioksidia valtavat määrät tähän tapaan sotateollisuudelle.
Se mistä NASA nyt panikoi on kaikki nuo yhdessä. Ydinvoimaloitten säteilyneutronvuot kohottavat parhaillaan +20%/v säteilykertymätasoillaan maapallomme kokonaan kattavaa ilmakehäämme. 2012 on tulossa ennenkokemattoman raju auringon syytämä sähköshokkipurkaus. Energiamääriltään jotain suunnattoman rajua miljoonien vetypommien energioin. Sitä on ottamassa mittaa siis ydinvoimin sähköä ennenkokemattoman helposti neutronoituneena johtava ”uusi ja uljas ydinturmeltu ilmakehämme”! Nyt on laskettu kansainvälisin tiedepiirein, että JO 1859 arvoisilla auringon flare-energiapurkauksissa vapautuneilla megatonnistosäteilylisällä varustettu tuleva ja pian näkemämme flarepurkaus ryskähtää maapallomme virittyneeseen ilmakehään sellaisin seurauksi, ettei laskukoneitten taulukot riitä!! Se mitä 1960-luvun maailman suurinkaan ihmistehoinen säteilyisku ilmakehäämme Venäjän Tsar Bombaja ei saanut kuin 20% todennäköisyyspaloon typpikehässämme, tulee nyt itse luonto saattaamaan loppuunsa!
Jos nämä, toki salaiseksi jätetyt laskelmaennakot pitävät paikkansa palaa maapallon ilmakehämme minuuteissa päältämme miltei koko 21% happimäärällään yhtyessään säteilyn silpomaan aktivoituun typpikehäämme! Vapautuva energiamäärä on jotain sellaista tässä tsiljoonien megawattien megapalossa, ettei elämälle jäisi tilaa pelastautua! . . Vesalle voin korostaa, etteivät nuo hänen ansiokkaasti nyt dokumentoidut lentokoneitten booriruiskutukset suinkaan ole vain ”näpräyspottuilua”. Ei parhaillaan silmät punaisina, nenät verivuoidossa ja miltei kaikki alas laskeutuvissa neutronimuroitujen booripilvien alla kituvat ”nuhakansalaisemme” ole nähneet kuin kevyen kokeilun. Aikaa H-hetkeen on reipas 2v kokeilla voidaanko hillittömän rajuillaKAAN boorisumutuksilla enää ehtiä muuttamaan yläilmakehämme säteilytaseita sellaiseksi, ettemme palaisi tuhkaksi 1859 toisinnoissa. . .Nyt ydinalan rikollisuus on pääsemässä myös kansainvälisesti sellaiseen pylväspiikkiinsä, jota ydinherramme ovat aina toivoneet! Muutaman lähivuoden sisällä tulemme näkemään alati kiihtyvää booriruiskuttelua ydinvoimalasäteilypäästöjemme epätoivoisten laskemisyritysten invaasioin. Päättäjämme ei enää edes laske montako miljoonaa ihmistä kuolee alastuleviin neutronsäteilyvoiden satamisiin, ruokamaillemme, polttamaan säteilyin metsämme, meremme, myrkyttämään elinalueitamme. Sikanuha piti toki keksiä syyharhaksi sille, miksi boorimyrkyt tekee massiivisia kansannuhareaktioita. Mutta hätä ei lue lakia.
Ja itse asiassa luontokaan ei anna hätäämme apua. NASA sateliitti mittasi maapallostamme 1,2 miljoonan km päässä huimia säteilyn +20%kavuja. Puolestaan epätoivoiset boorisumutuslentolaivueet kiipeää tästä vaaditusta naurettavan alhaisiin 12km kerroskorkeuksiinsa. Ilmakehätilavuuksistamme kyetään näin kosmeettisen hetken putsaamaan ehkä promillen osia! Voi tosiaan miettiä mitä tehdään sille puuttuvalle yli 99,99% osuudelle jonne YHÄ ydinvoimalamme neutronivuot tauotta ydinlobbariemme riemuksi kiipeävät. On tosiaan paljon keskusteltu siitä voisiko nähty auringon uhkaavat poikkeusmuutokset olla tästä miljoonan km paksusta maapallomme neutronikasvusta reagoivia? Itse kehoittaisin kysyjää miettimään sattuuko ylös päähäsi, jos sinulla teilataan pikkuvarpan kynsi halki? Itse asiassa kaikki kietoutuu herkkävireiseen vuorovaikutukseen. Ja nähdyssä panikoinnissa koko tiedepiireissämme maailmassa on yksimielisyys siitä, että n. 2012 tullaan elämään ennennäkemättömän uhkaodotuksien vuosia! Maailman militääriset poliisiverkostot on jo NYT hiottu äärimmilleen estämään tuon kroteskin totuuskuvion, eli tämän kertomani kalmaisan faktan vuodon julkisuuteen. Toki puolestani tulen tekemään kaikkeni, jotta kuolemaan ydinvoimin tuomittuina saamme tiedon siitä ketkä ovat syyllisiä tulevaan! Kauniita unia. . .
+20%/v III.
16.10.2009 Riista.fi foorumi[quote=”Vir Veli”][Mutta pahaksi ongelmaksi siinä tulee juuri nuo Ollimakikohon mainitsemat boorisumutuslentolaivueet. Parhimmillaankin niiden vaikutus auringon epänormaalin hiukkaspulssin ja ydinvoimalaitosten aiheuttaman neutronivuon kammottavan, maailmanlopunkaltaisen yhteisvaikutuksen torjunnassa.
Noiden samojen boorisumutuslentolaivueiden vaikutus maapallon sisäilmakehässä on kertakaikkiaan dramaattisen turmiollinen. Boorikaasu on nimittäin yleisesti tunnettu hyvin voimakkaasti mieskuntoisuuteen vaikuttavana lääkeaineena, nimenomaan ns. jarruna, joka aiheuttaa totaalisen lerppuvaikutuksen, ei ainoastaan ihmiselle vaan myös kaikille imettäväisille eläimille.
Nyt suunnitellussa laajuudessa noiden boorisumutuslentolaivueiden vaikutus riittää hyvin aiheuttamaan kaikille maapallon sisäilmakehän vaikutusalueella oleville urospuolisille otuksille täydellisen, useita kuukausia, useita vuosia kestävän ja jopa elinikäisen fysiologisperäisen impotenssin ja muodostaa näin äärimmäisen vakavan uhkan paitsi metsämiesten, niin myöskin tärkeimpien riistaeläintemme, kuten hirven, peuran ja jäniksen, (ruuantuotantoeläimiemme yms.) lisääntymiselle ja tulevaisuudelle. Ei voida kyllin korostaa noiden Ollimakikohon esiintuomien uhkakuvien vakavuutta. Ei se meitä paljon auta vaikka meille tehtäisiin 10 uutta ydinvoimalaa ja sähköä joka paikka täyteen, mutta etuotti loppuisi kaikilta totaalisesti. Kumman valitset ?[/quote]
-Niin tosiaan tuota ”boorijarrua” armeijat on käyttäneet lamaannuttaakseen miesten sukupuoliviettiä. Mielenkiintoista tässä toisaalta on, haluaako kansainvälinen ydinrikoskoalitio samalla ihan t i e t e n estää kaikkein säteilykasvulle herkimpien lapsilukujen kasvatukset niiinä seuraavina vuosinamme, jotka tietävät aiheuttavan j o k a tapauksessa miljoonia ja miljoonia säteilyn runtelemia epämuodostuvia lapsia, jälkeläisiä vailla elämisen kunnollisia edellytyksiä? Kas tässä toden totta mietittävää ydinvoiman kaikkinaisesta järjettömyyksistä jälleeen lisää.
——————
———————
Gammaavia seinämaaleja.
Häikäisevän yleistä, miten sisäpiireissä tiedetyt faktat, varsin epäkelvottomat toimintatapakulttuurit pyritään piilottamaan. Ei näistä uskalleta keskustella millään tasolla. Koskei toimivaa konseptia ydinsektoreissa vaan yksinkertaisesti löydy! Otetaan veret ammattiosaajalla seisauttava shokkiesimerkki jälleen kerran. Revision aikana ydinvoimalassa liikutellaan tonneittain saastaista, säteilevää ja radioaktiivisia aineita. Korroosioliemiä, raapivia ruosteista putkipinoja, tällinkejä, likaista säteilyn syömää massiivista koneenosaa kylpee toisiinsa kolhiutuen pitkin naarmuuntuvia lattioita. Seinät tahritaan, ilmassa on sakeanaan työstettyä, smirklattua, hitsattua, ties mistä meislattua säteilypölyä, kaasuja ja sakkaista öljyräpäskää. Kiireessä kun touhutaan, niin saasta imeytyy pitkin voimaloitten hehtaarihalleja, huokoisia seinäpintoja, aina kattoa myöten kerrostuen. Muistan miten löydettiin mm. puhtaaksi luullussa revisiohuoltohallien nosturien yläpalkeista senttien kerrokset sinne vuosikertyminä singonnutta tappavasti säteillyttä vinkukoneella hiottua saastaa. Eikä vähän, vaan niin paljon, että huoneen säteilyturvaluokitus meni heittämällä neutraalista tappavaksi. Mutta näitä toki ydinalassa sattuu sukkana. Revisiokiireissä ei jälkiä ehtimiseen siistitä ja kuumat kontaminaatioiden agressiiviset hiukkaset annetaan rauhassa massoina poltella itsensä kiinni voimalan pintarakenteihin. Se näkyy sitten myös jatkossa. Häthätää ns. ”toimivaksi” saatettu voimala saadaan toisinaan kaikkien ihmeeksi ontuen käyntiin. Hämmästytti miten i h m e e s s ä muutamassa päivässä saastaisen mustat seinät ja lattiat sitten saadaan hohtavan puhtaiksi? Salaisuus, raju ja karu, että jopa minulla meni vuosia täsmäiskuin selvittää miten hokkuspokkus oikeasti tehdään.
Maallikko oikesti arvelisi, miten voimalaa jälkisiivottaisiin valtavilla pesukamppanjoinneilla, painepesurein, liuotinaineilla, imureilla. Kaavittaisiin seinät puhtaaksi, hiottaisiin kuntoon. Ja mitä vielä! Koskaan en nähnyt siivousporukoita! Ei jätesankoja, trukinlavallisineen täynään inhaa säteilysaastasta pussitettua vietäväksi loppusijoitustunnelointeihin. Sillä monikymmenpyöräisellä umpikumirenkaisella TVO:n oranssisella kuljetusautoerikoisuudella pitkin pihattoa valot vilkkuen. Viimein oli ihan pakko salaa partioiden ottaa selville miten homma pelaa. Käytävien hiljennyttyä revision jälkeen näin hämmästyksekseni valtavat saavilliset tavallista valkoista vesiohenteista lateksia oviuksista sisään työnnettynä kuormana. Par ukkelia sutimassa hehtaariseiniä kuin ei mitään! Mitä, mitä hittoa! Muuta kuin jututtamaan. ”Mistä tässä nyt oikeasti on kyse kaverit hei kertokaas nyt?”" No tässä vähän ”maalaamme yli”!. . Olin silmät pudottaa kun näin miten hämärissä käytävissä pojat veteli satojen litrojen lateksitelaeriä hurjasti säteileviin puhdistamattomiin seiniin! Piti kustanteissa säästää, myös TVO-järjenkäytössä vastattiin! Mutta jännempää seurasi.
Kun seinässä oli ollut revision ajan ”viikosta jopa kuukauteen” kiinni mittarit punaisille heittävää kilotonnistoa, säteily ionisoi kokonaiset valtavat käytävämateriaalipinnat. Säteily pumppaa elektronit pois ilmastointiin staattisista sähkökenttämertaan luoden. Kun tällaiseen äärimäiseen elektroniköyhdytettyyn voimalaseinään isketään elektronikylläistä vesilateksia vapautuu hurjat kipinöinnit! (Atomiparistolla, mm. ydinmajakoissa samanoloisella mekanismilla luodaan huikea 3000V staattinen virta-volttikenttä. Joten miettikää siitä!) Itse asiassa niin rajuja sähköpurkauksia sinkoili seinäpinnoista, että telaajien on turvasyistä aivan p a k k o käyttää pitkävartisia eristäviä teloja. Ennenkaikkea kipunointimeressä vähemmän syttymättömäksi todettua vesiohennemaalia. Hyvällä tuurilla ja mukana seuraavilla ”suojelusenkeleillä” saatetaan suurin osa seiniin iskostuneesta säteilysaastasta sitoutumaan pintapuolisesti tuoreeseen lateksiin. Uskomattomalta metodi näytti läheltä katseltuna, en ollut hahmottaa kuinka brutaalisti homma eteni. Poissa silmistä, poissa mielistä! Ja huomenna gammaavat koboltti-60 tykitykset seinistä katoaisivat kuin taikaiskusta uudenkarheana kiiltelevään 0,3mm maalilateksipinnan alle niine hyvineen vuosimiljoonien ikionkalointiinsa!
Shokki päällä katselinkin miten hämärissä käytävissä uuden lateksin alta sinkoilevat tuoreet säteilyjen gamma- ja röntgenenergiat näkyivät fluorisoiden läpi! Maalareilla oli toki kiire ja paniikki saada kaikki nopeasti piiloon TVO:n johdon käskyistä. Suuri huoli oli myös etteivät säteilyenergiat sytyttäisi vermeitä kipunoinneista tuleen kuivuessaan. Mutta tuo hohkarivistö seinillä pani kyllä alkajaisiksi oksennuksen löysälle. Muistellessa miten huoletonna ydintyöväki jo seuraavana päivänä nojaili näihin satojen metrien matkalla fluorisoiviin kipunoiviin seinämiin. Asteli säteilyn ryydittämiä uudismaalattuja lattioita tajuamatta sieltä tunkevien gammojen tappavuuksia 0,3mm kerroksensa alta. Seiniä tuskin ensimäiseksi tajuaa suurteurastajaksi. Ne kun oli tottutettu kohtaamaan puhtoisen valkeina.
Totta kai ydinherrat oli ajatelleet ihan kaikki. Seinämien vahvuudet olivat kymmenien maalikerrostensa takia kasvaneet senttien luokkaisiksi paksuiksi matoiksi. Joka jannun ei toki sitä annettu ymmärtää. Vaan mitä tehdä tuolle kajastavalle etovalle kuoleman valolle pitkin saastaisia seinämiä? Ydininsinööreiltä ei hetikohta keinot lopu, kun pitää piilottaa vastuuta ja kyselytulvaa. Miltei ensimäisistä revisioista asti alettiin ydinvoimalan seinämiiin singota peitevaloa. Valtavia käytäviä maalattiin pimeässä jo valmiiksi hohtavilla fluorimaalinauhoilla ja erinäisillä hämäävillä kerroksilla! Oli tullut kuulema käsky ihan ylhäältä sisäministeriöistä asti. Maalarit totteli ja seinäloisteella peittyi sitten se ”toinenkin kalmompi loiste”! Näppärää kun ydinrahvaalle ei auennut se mikä häntä seurasi käytäväkilometrit toisensa perään kaiket päivät. Istahdit mille tahansa betonitasanteelle. Asetit kätesi mille tahansa ovelle. Kurkoti karannutta meisseliäsi puhtoisilta uudenkiiltäviltä lattioilta. Niin siitä sait olla varma, että vain 0,3mm päässä odotti kyltymätön kertynyt säteilytappava saasta ja kontaminaatioiden runtelema säteilyhyöky. Mutta se mitä ei tiedä, eikä näy, eikä ole lehdissä haihtuu olemasta.
————-
Litiumista
T.M.14.2009 Lyhennelmä. Kaustisella ovat luvat ja suunnitelmat valmiina Euroopan suurinta litiumtuotantoa varten. Sen arvioidaan kattavan 5 % maailman vuotuisesta litiumtuotannosta. 30v sitten seminaarissa todettiin öljyn loppuvan 50 v kuluessa. Öljyn loppumisajankohta muuttui. Tuotantoa on tehostettu. Öljytuotannon huippua ennustetaan 2025 paikkeille. Akkulaitteissa ollaan siirtymässä litiumtalouteen. Öljyn valta-aseman väheneminen tulee aiheuttamaan suuria järistyksiä energialähteisiin maailmalla. Etelä-Amerikan maat muodostavat tule- vaisuudessa uuden ökyrikkaan alueen saman tapaan Lähi-idän öljymaiden kanssa. Litiumia on maan kuoressa keskimäärin 65g/t ja merivedessä 170mg/t. Litium rikastui kallioperän karkearaekiviin ja suolajärvien alusveteen.
*On mielenkiintoista miten T.M. ”piiloteksti” pitää sisällään suoraviivaiset vihjailut toiseen tappavan vaaralliseen uraanin vastaavaan kohtaloon. Teksti kuuluu ”oikoluettuna näin”= Suomessa olevien uraanivarantojen lasketaan edustavan 15% maailman jäljellä olevista uraanivaroista. Suomen uraanin kaivamisen arvellaan pidentävän EU:n uraanihuoltoa vuoteen 2025. Uraanitalouden valta-aseman romahtaminen alan siirryttyä 2008 jälkeen energianegatiiviseksi tulee aiheuttamaan suuria järisyttäviä muutoksia maailman energiatalouksissa pois kestämättömän kehityksen uraanivoimasta. Suomen uraani on jalostunut karkeaan graniittipohjakiviimme heikkoina pitoisuuksina pohjakiviin, jotka jääkausi kaapi esiin.
T.M: Chile ja Bolivian yli 8 000km2 kuivajärven alla on laskettu olevan puolet maailman tunnetuista litiumvaroista. Myös Argentiinassa on litiumvaroja.= (Suomessa uraanimalmion keskeisin kaivuualue on 8 000km2 Helsingin ympärillä.) Kuivajärven alusvesiin on saostunut monien muiden metallien lailla litiumia. Tritiumin edullisuus perustuu prosessin yksinkertaisuuteen. Pohjavesi pumpataan satojen hehtaarien haihdutusaltaisiin, joissa aurinko haihduttaa vedet. Uutetaan pois boori ja mangnesium. Jäljelle jää litiumkarbonaatti akkuteollisuuteen. Litiumia saadaan myös USA:sta, Tiibetistä, Kanadassa, Australiassa, Venäjässä Novosibirskissä 1950-luvun luontoa saastuttavaa kaivosten pasutusta. Suomen litiumista omistaa suurimman osan Nordic Mining ASA. Loput suomalaisilla. Toiminta alkaisi noin 2v viiveellä.= ( Suomen uraanikentät valtaa puolestaan ranskalainen Areva. Joka on valmis Suomen uraanikaivosraiskaamisiin vaikka heti. Uraanikaivoksenkin niin myös litiumkaivoksen käyttöikä lasketaan reiluksi 10v.) Litiumkaivoksen käyttökaivuuiäksi lasketaan 15 vuotta. Yhtiö aloittaa kaivostoiminnan Kaustisten lähellä. Ullava Länttässä 450m pitkästä esiintymästä 3 milj. tonnia malmia 0.92% pitoisuuksina. Litiumin jalostustuotanto suunnitellaan saasteettomaksi.
Litium löydettiin Ruotsin Utön saaresta 1817, mutta hyödynnettiin 1920-luvulla saksalaisveturien pyörälaakereissa. Myös hätämerkkilaitteissa, merivesireaktioissa, voiteluaineissa, lasi- ja keramiikkateollisuudessa, metallivaluissa. USA Atomienergiakomissio oli litiumin suurin ostaja 1950-60luvuilla. Sillä litium-6-isotooppia käytettiin vetypommeissa. 1960-luvun alussa suomalainen litium pantiin kauppakieltoon, koska Neuvostoliittokin oli kiinnostunut siitä vetypommikokeihinsa. USA pakotti Suomalaisilta tiukat salassapitositoumukset.= (Aivan sama salailuverkostoitumisten tilanne kuin maamme uraaniesiintymienkin osalta siis jälleen tässä myös.) Litium on myös mielialalääke. Nyt kasvaa litiumin akkuteollisuustarpeet. Litium ja vety on parhaita sähkön varastoijia. Vedyn hyöryntäminen sitoo 3-kertaa enemmän energiaa kuin tuottaa. =(Suomen uraaninkaivuuseen menee niinikää 3-kertaa enemmän fossiilidieselenergiaa, kuin saadaan ydinvoimaa.) Litiumakkuja oli 15v sitten alle 1%. Nyt jo kannettavissa 25%. 10v sitten maailman litiumista kului akkuihin ja paristoihin alle prosenttiosia. Nykyään 25-27 propsenttia. 10v kuluttua ennustetaan olevan jo 70-80%. 60milj autoa/ vuosittain joissa 2v kuluttua hybridinä joka toisessa 5-35kW litiumioniakut. Yhden kWh tarve tarvitsee 1,5kg litiumkarbonaattia. Näin tarvitaan autoon 7,5kg litiumkarbonaattia. Jopa 50kg. Tietokoneissa on vain parisen grammaa. Tämä on olenaisinta painottaa toimitusjohtaja Olle Siren. Ensi vuosikymmenenä litiumin käyttö saattaa kymmenkertaistua maailmalla hybridiautoihin. Tietokoneihin nähden autojen litiumtarve on 1000-kertainen. Kehitellään mm. litiumtitaaninaattispinnelli jarrutehojen lataustarpeisiin sekunneissa. Näin säästettäisiin hirveät energiamäärät Siren vakuuttaa.
Litiumin tavoitehinta on kWh kohden 1000e. Litiumvarantoja maailmassa on 4,1 milj t. Maksimissaan 11milj. tonnia. Ilman kierrätystä japanilaisten ja korealaisarvioiden mukaan nykyvauhdilla maailman litiumvarannot tullaan käyttämään loppuun v.2025 mennessä! Samaan aikaan öljyhuipun kanssa. Nyt jo kehitellään epätoivoisesti Aasiassa ja Uusiseelantilaistutkijoiden kanssa vihoviimeistä keinoa litiumin merivesistä rikastamiseksi. Energiapulan viimeisessä vaiheessa sitä tirautetaan vaikka märästä rätistä näemä. =(Uraani loppuu nykynäkymin Suomen kaivosten ehtyessä myös energianegatiivisena kaivamisenaan reilussa 10v! Kuten litiumiakin, niin järkyttävän energianegatiivista uraanin kaivuuta merivesistä maailmalla on myös koemielessä jo kokeiltu mm. japanissa. On suorastaan maailmanpetosluokkaa valehdella ydinhallintomme nyklytapaan, että siinä kun liki käyttämättä olleet valtaisat litiumvarannot kulutetaan 10v sisällä uraania riittäisi vuosisadoiksi! Litiumin kierrätys onnistuu kyllä. Mutta uraanivarojemme kertakäyttöisyys ja jalostamisasteen 0,25% kokonaissaannot kuluttavat jo nyt energianegatiivisia varantojamme sellaisella nopeudella, ettei muuta metallivarantomme tuhlata noin tyhmästi